perjantai 29. elokuuta 2014

Intuitio ja ihmismagneetti

Ihmisaivot ovat aivan uskomaton keksintö. Paitsi että niistä ei koskaan oteta kaikkia tehoja irti, ne toimivat vaikka ei edes yrittäisi. Tiedostamatta.

Intuitio on kiistatta eräs Naisen lempipuheenaiheista. Eikä vain Naisen, sillä intuitiota on tutkittu paljon. Vaikka osa pitää ilmiötä mystisenä salatieteenä, on intuitiolle vedenpitävä selitys. Aivot käsittelevät jatkuvasti valtavaa tietomäärää ja poimivat sen lisäksi hienovaraisia vihjeitä, eleitä ja kehonkieltä ilman että edes ymmärrämme niin tapahtuvan. Poiminta tapahtuu paitsi ulkomaailmasta, myös tiedostamattomasta muistista, joka kertyy elämän aikana. Intuitio on yksinkertaisuudessaan tämän kaiken tiedon skannaamista ja yhdistelemistä. Ei yhtään sen mystisempää.


Miksi intuitio sitten vaikuttaa siltä, kuin aavistaisi asioita? Siksi. Jos Nainen laitettaisiin seisomaan jääkiekkomaalille tuijottamaan mustaa pistettä, joka kohta osuu joko verkkoon tai hanskaan, hän tuskin saisi jälkimmäiseen ainuttakaan. Mutta verkon heiluessa tarpeeksi monta kertaa, aivot alkavat tehdä todennäköisyyslaskelmia. Jos tuosta laukaisee noin, niin… Nainen ja jääkiekkomaali ovat ehkä maailman huonoin esimerkki, mutta pointti onkin siinä, ettei kukaan maalilla voi tietää mihin kiekko tulee, sen tietää vain kudin laukaisija, eikä ajatustenlukua ole vielä todistettavasti keksitty. Arvaus sekin siis lopulta on – joskin nopean reaktiokyvyn avustama – ja joko hyvä tai huono arvaus, mutta hyvän molarin huonotkaan arvaukset eivät tuota 50–50 prosentin todennäköisyyttä maalille. Hyvän molarin aivot näyttävät tietävän mihin kiekko tulee.  Intuition takana voi siksi olla jonkin asian toistuminen kyllin monta kertaa, jolloin syntyy herkkyys kyseiselle asialle tai ilmiölle.

Intuitio toimii yöllä nukkuessa tai vaikkapa lenkillä. Kätevää. Vastaus ongelmaan, jota on aiemmin miettinyt, tulee vain yhtäkkiä mieleen. Puf, tuosta vaan. Se on juuri sitä tiedostamattoman skannaamista ja yhdistelyä, joka pääsee pujahtamaan alitajunnan raja-aseman läpi, kun tietoisuuden tullivirkailija häipyy tauolle. On kuitenkin eräs intuition laji, jota Nainen eikä kai tiedekään osaa selittää. Tai ainakin tiede väittää, ettei sellaiseen ole luottaminen. Nimittäin intuitio ihmissuhteissa. Joka ikinen kerta Naisen pieni sisäinen ääni on ollut oikeassa. Se ei ole ensivaikutelma, sillä sellainen voi pettää syystä tai toisesta. Mutta ensivaikutelman jälkeen ääni sanoo jotain. Kuten ei kukkokaan käskien laula, on äänikin vaiti kysyttäessä. Ääni on kenties sanottavansa sanonut ja Nainen jättänyt viestin kuulematta, yleensä siksi, että haluaisi äänen olevan väärässä. Tietenkään Naisen intuitio ei puhu vain pahaa ihmisistä. Se kertoo asioita. Toteaa. Naisen vaisto.

Sisäinen ääni sanoi jotain kaikista niistä miehistä, jotka Nainen on tavannut eronsa jälkeen. Ja se on ollut joka kerta oikeassa. Sisäinen ääni on kertonut alkoholiongelmasta, katkeruudesta, väkivaltaisuudesta, valehtelusta ja vallankäytöstä. Mutta myös vilpittömyydestä, hyvyydestä, rakkaudesta ja auttamisen halusta. Intuitio on siitä ongelmallinen, että yleensä ihminen hakeutuu alituisesti sellaisten suhteiden pariin, joihin on tottunut. Ts. tuhoaviin ihmissuhteisiin ajautuva aistii joukosta sen, jonka kanssa elämä on taatusti yhtä suurta katastrofia ja draamaa. Mihin Nainen sitten hakeutuu? Nainen ei pokaa miehiä. Nainen ei ole kertaakaan tehnyt baarissa aktiivista aloitetta. Ikinä. Nainen vetää puoleensa tietyntyyppisiä miehiä, mutta heillä ei ole kuitenkaan mitään yhteistä nimittäjää. Paitsi se, että kenenkään kanssa ei vaan onnistu pysyvä pariutuminen. Jos kaikki Naisen tapaamat miehet eivät edusta homogeenista otosta, silloin täytyy Naisessa olla jotain, joka vetoaa kohderyhmäänsä. Ehkä Nainen vetää magneetin lailla luokseen sellaisia, jotka eivät syystä tai toisesta pysty sitoutumaan, tai joihin Nainen ei? Ehkä vapaus suorastaan uhkuu Naisesta ja siksi vetää puoleensa Peter Paneja, tai muuten vain saavuttamattomia sieluja. Koska on itsekin kai sellainen...

Mikä tarkalleen ottaen Naisessa lähettää tule tänne, jotta voit mennä pois -signaalia? Pukeutuminen? Empiirinen tutkimus kertoo, että on aivan sama mitä Naisella on päällä. Toki on luottovaatteita, joissa tilastollisesti flaksi käy tiheämpään. Eikä flaksi tässä tapauksessa tarkoita vällykäärmeen lumoamista. On aivan sama meikkaako paljon vai vähän, onko hame vai housut, korkokengät vai ballerinat. Tietynlainen miestyyppi tulee jutulle. Lyhyitä, pitkiä, bodattuja, mahakkaita, nuoria, vanhoja. Ja heillä kaikilla on jokin ongelma sitoutumisessa.
On ollut urheiluhullu yrittäjä, joka ehti nähdä tunnin kerran viikossa. On ollut pari alkoholistia, joille ensin on viina, sitten niina. On ollut ex-vaimossa roikkunut kolme vuotta sitten eronnut. Ja elämän potkimia henkisesti heitteille jätettyjä, jotka eivät koskaan ole ehdotonta rakkautta saaneet sitä antaakseen, mutta jotka näkevät Naisessa äidin ja hyvyyden. Hellän ja rakastavan ja pyyteettömän uhrautujan, joka on kaikkea muuta.  Nainen ei rakastu pahoihin poikiin – eivätkä he Naiseen – mutta muuten mahdottomiin kyllä. Aina on ollut joku juttu, joka ei vaan ole toiminut. Ja se että ei vaan toimi, on ainoa yhdistävä tekijä.
 
Kun Nainen edellisen kerran meni baariin, hän uppoutui Noitasiskon kanssa omaan maailmaan, ei flirttaillut, ei edes vilkuillut. Ja loppu on silti historiaa. Kun Nainen sitten kysyi mieheltä miksi tämä tuli, vastaus meni kutakuinkin järjestyksessä näin; hiukset, niska ja hymy. Nainen seisoi selin mieheen. Ei edes sillä tavalla sievästi pyrstöään keikuttaen. Ehei. Naisella oli päällä pitkä tunika, josta ei voinut pääteellä yhtään mitään muuta, kuin että oli turkoosin värinen. Jopa niin, että mies luuli Naista vähintään kaksi numeroa isommaksi. Kuulemma. Nainen ei hymyillyt, ei lähettänyt ainuttakaan tule tänne -signaalia ja silti lähetti. Koska vetää magneetin lailla puoleensa vääriä miehiä.


Intuitio sanoo, että sama ralli jatkuu. Että se mikä Naisessa lähettää salaista koodia osuu ja uppoaa kohdeyleisöönsä hamaan kotona hoidettuun vanhuuteen saakka. Mitäpä sitä sitten muuttamaan. Hyvää ja toimivaksi havaittua tapaa välttyä elämänsä rakkaudelta. 


maanantai 25. elokuuta 2014

Siinä kulkee raja

Universumin Rakkausvastaavalla on jotain hyvin vastaan Naista. Kertokoot, ken keksii mitä.

Nainen oli jo luovuttanut. Mutta hetkeä ennen luovuttamistaan hän pyysi; anna minulle elämäni rakkaus. Anna syli josta en pois halua. Anna henkisesti vahva mies. Anna sellainen, joka ei kuuntele tekosyitä, lähde karkuun, arvota mittarein, joille en mitään voi. Anna minun kasvaa rakkaudessa, oppia ja avata itseni kokonaan. Anna elämäni rakkaus, ole niin kiltti.

Mutta Universumin Rakkausvastaava ei ole kiltti. Ei sitten vähäisimmässäkään määrin.

Nainen siis tapasi Miehen. (Mikäli et ole vielä tiedä miten, siitä enemmän edellisestä kirjoituksessa.) Viikon kuluttua ensitapaamisesta Nainen luovutti. Ei rakkaudesta, sillä siitä hän oli luopunut jo paljon aikaisemmin. Nainen luovutti rakkaudesta luopumisesta. Siihen tarvittiin lopulta vain yksi yhdessä vietetty sunnuntai ja tunteja, tunteja puhelimessa. Vastoin kaikkia epäilyjä, vastoin kaikkia päätöksiä. Nainen tunsi, että tässä on Kohtalon Kädellä näppinsä pelissä. Ja niin varmasti olikin. Tarina ei vaan kerro mitä kyseinen käsi oli kaivanut juuri hetkeä ennen…

Mies kertoi sen kyllä heti. Siitä ei voida häntä syyttää, eikä paljon muustakaan. Se mikä on sovittu, on sovittu. Varsinkin jos se on sovittu ennen Naisen käsikirjoittamista näytelmään.
Kävipä niin, että tällä kansainvälisiä yhteyksiä omaavalla uroolla on itävaltalainen ystävä. Naispuolinen ystävä. Nuori naispuolinen ystävä. Ihan työasioista tuttu, ei mitään enempää. Mies kertoi hänen tulostaan miltei heti ja kysyi Naiselta, lähtisikö tämä mukaan näyttämään kaupunkia Ystävälle. Ei kiitos, totesi Nainen. Ihan tasan siksi, että iän tuoma itsekkyys sanoi niin. Sitä paitsi Naisella olisi syyskauden avajaiset perjantaina ja lauantaina hyvin ansaittu krapula. Mies vaikutti kovin harmistuneelta, jopa niin, että Nainen alkoi haistaa palaneen käryä. Miksi se niin kovin halusi Naisen mukaan? Kai se nyt pärjää, aikuinen ihminen, kun olisi pärjännyt Naisesta mitään tietämättä.
”Jos teillä on juttu kesken, hoida se loppuun. Odotan kyllä. Minä en tule mihinkään keskelle, enkä väliin” sanoi Nainen. Ja tarkoitti sitä. Koska Ystävän tulo oli jo aikoja sitten sovittu, lento maksettu ja hotellihuone varattu niin… hetkinen. Hotelli?


JJep. Miehen parikymppinen itävaltalainen Ystävä tulee keskiviikkona, lähtee maanantaina ja asuu Miehen luona pikkuruisessa kaksiossa, jossa ainoa paikka päätä kallistaa on leveä parisänky. Jaaha.
Siinä kulkee Naisen raja. Nainen voi odottaa, aloittaa uudelleen puhtaalta pöydältä, mutta Naisen aikana ei kukaan mies työstä toista siunauksella ja silmien alla.

Mies vannoi ja vannoi, oli harmissaan ja pahoillaan ja kaikkea sellaista, joka ei siirtänyt Naisen rajaa tuumaakaan. Tietenkin Nainen ymmärsi. Sovittu mikä sovittu. Jos Mies meni Itävaltaan, hän oli Ystävän luona yötä. Ja kun Ystävä tulee Miehen luo, niin… Tietenkin Nainen ymmärtää. Mutta siinä todella kulkee raja. Sadan naisen otannalla, kuinka monelle on Ok, että uuden miesystävän luo tulee asumaan parikymppinen kissa? Eihän miehillä ole mitään seksuaalisia ajatuksia ystävistä. Ei tietenkään ole. Jos puolialaston nuori minkki herää vierestä, jokaisen heteromiehen ensimmäinen aamukankea ajatus on nousta keittämään kahvia. Juujuu.
Entä jos Naisen luo tulisi salskea testosteronia tihkuva nuorimies, ”ihan vaan kaverina”? Mies kuulemma luottaisi. Tietenkin. Tilannehan on täysin kuvitteellinen. Naisen ovella ei ole ketään.

Koska Miehelle ei käynyt aikalisä, Nainen lausui ne niin monta kertaa ennenkin lausutut, ne jotka päättyivät sanoihin; sileitä kiviä poluillesi, voi hyvin.

Ajoitus oli väärä. Ja jos heidät on tarkoitettu toisilleen, tapaavat he vielä. Jossain. Joskus. Mutta sitä tapaamista ei sovita ennalta, koska se mikä oli sovittu ennalta, tuli ennen Naista. Ja  niin sen piti mennä.
Koska kaikella on tarkoituksensa, ehkä tälläkin. Jokin osa Naisesta on hyvin huojentunut. Eikä ihan pieni osa. Yksin on parempi. Helppoa. Tuttua. Nainen oli jo luovuttanut ja sitten Universumin Rakkausvastaava päätti näyttää miten helposti toivoon tulee tarttuneeksi. Ja miten hauras ote onkaan.

Jos Mies olisi ollut fiksu, hän olisi tehnyt sen ainoan, joka Naisen rajaa siirtää. Mies olisi varannut Ystävälle hotellista huoneen, kiltisti maksanut sen ja kertonut tilanteesta. Että on tavannut Naisen, jonka kanssa haluaa kenties viettää lopun elämäänsä. Että uskoo kohtaloon ja intuitioon ja tässä sellainen nyt olisi. Hotellihuone ei tietenkään millään tavalla poista sitä tosiasiaa, että Mies voisi panna parikymppistä kissaansa edestä ja takaa ja kusettaa Naista Universumin Rakkausvastaavan lailla, mutta siten fiksu Mies olisi toiminut. Varannut hotellista huoneen. Mies ei ollut niin fiksu.



Kukaan ei tule sattumalta. Jokaisella tapaamisella on merkitys. Jokainen kohtaaminen opettaa meille jotain. Elämästä. Itsestämme. Toiset kulkevat rinnalla pitkään, toiset vain hetken, eikä kummankaan arvoa ole kyseenalaistaminen. Mutta kuten päivällä on iltansa, on suhteella loppunsa. Aivan kaikki loppuu aikanaan. Ja sillä kaikella on tarkoituksensa. Aina.

Älä siis sure häntä joka lähti. Iloitse, että hän ylipäätään tuli.



lauantai 23. elokuuta 2014

Sittenkin liian aikaisin?

Nainen ei osaa pelätä narsisteja, sillä narsistit ilmeisesti osaavat pelätä Naista. Hedonisteja omannavantuijottelijoita on toki Naisenkin polkuja sotkenut, mutta ehta narsu kokoelmasta uupuu. Jos Nainen jotain ystävien kokemuksista on oppinut, niin sen, että narsisti osaa puhua. Todella hyvin. Alussa mikään ei varoita lähestyvästä tahmeasta omistusverkosta, sillä narsu on ihana ja huomaavainen kumppani. Mutta kerran sen verkon alle jäänyt joutuu kokoamaan kaikki voimansa ja keinonsa yhden ainoa oikean teon vuoksi. Pakenemisen.


Pitkästä aikaa Nainen tapasi Noitasiskon. Pitkästä aikaa Nainen ylipäätään oli istumassa pitkää iltaa kenenkään kanssa, mutta juuri Noitasiskoa hänen oli kova ikävä. Juteltiin, naurettiin ja juotiin. Naurettiin lisää. Juotiin lisää. Siirryttiin pubista tuttuun pieneen yökerhoon, josta niin moni tarina oli alkanut, ja juteltiin lisää. Nainen uppoutui täysin rakkaaseen ystäväänsä, sulki maailman ja muut ja seisoi kuplassa, johon mahtui vain kaksi kauan erossa ollutta. Rekisteröi toki baaritiskin, tanssilattian ja pöytäsaarekkeiden tuijottajat, mutta ei yhtä katsetta pidempään. Koska ei kiinnostanut. Koska oli päättänyt, että ei enää kiinnosta ikinä ja koskaan.

Yksi nopea silmiin käynyt katse riitti. Kuka mies tosissaan luulee, että sellainen on kutsu? Tämä mies luuli. Käveli Naisen ja Noitasiskon luo ja heitti maailman tyhmimmän aloituksen; hei, käyks mä täällä usein? Naista ärsytti. Mies ja häiriö ja urpoista urpoin kysymys. Nainen vastasi jotain töykeää, joka ei nyt aivan tavoittanut kohdeyleisöään, sillä mies jäi. Koko illaksi. Ja millainen mies? Kaikin tavoin Naisen top 10 ominaisuudet, joihin hullaannun –listan ulkopuolelta. Paitsi ne puhelahjat ja 15 senttiä Naista korkeammalla sijaitseva päälaki. Jos kymmenestä kohdasta kolahtaa kaksi, ei ennuste ole kummoinen. Sitä paitsi mies oli yksi yhteen kopio erään kuuluisan suomalaisen laulajapersoonan ulkoisesta habituksesta, jopa niin, että Nainen luuli sillä nopealla ei kutsuvalla katseellaan nähneensä The Laulaja-sanoittajan. Jos mies näyttää julkkikselta, hän luultavasti ratsastaa sillä ominaisuudella. Ja ratsastakoon ihan rauhassa. Mutta Naisella ei.

Miehen avoimuus oli aivan uudella tasolla. Suorapuheisuus. Rehellisyys. Nainen on kyllä itse tottunut shokeeraamaan kaksilahkeisia lataamalla sellaisen laidallisen, jota iskijäparka ei pysty käsittelemään. Täydellinen suoruus on hämmentävä kokemus, kun sellaisen kohteeksi joutuu itse. Mutta Nainen ei hämmenny. Koskaan. Naisen sielun syvyyksissä voi tapahtua sulaminen, vaan pinta ei edes väreile. Eikä se tehnyt niin nytkään. Nainen on kuullut kenties kaikki mahdolliset ja mahdottomat repliikit koskien itseään, mutta ei mitään näistä. Jos sielukiikareita olisi, mies olisi katsonut niillä suoraan Naisen salatuimpiin. Mies sanoi kaikki ne sanat, jotka Nainen halusi kuulla. Ne, joita ei kuule. Ei ainakaan usein. Mies osui niin oikeaan kaikessa, kuin olisi lukenut vastaukset vastahakoisten silmien takaa. Siinä se halusi Naisen, koska uskoi kohtaloon ja intuitioon, eikä kumpikaan ole koskaan pettänyt,  ja ainoa mitä Nainen halusi, oli selvittää miten tuollaiset puhujanlahjat saa. Onko tässä nyt hän, ehta narsisti?

Ilta valui aamuksi nopeammin kuin koskaan ja Eero Esikoinen saapui Naisen autolla sovitusti hakemaan Naista, Noitasiskoa ja Sitkeää Yrittäjää kotiin ja kohti huomista krapulaa. Jokaista omiinsa. Mitä muuta mies luuli? Nukkuvansa tuoksuvaa ihoa vasten, kurittoman kiharapilven kutittaessa, pehmeä rinta miehenkouran alla? Luuliko todella, että Naisen syliin on helppo tie, kun väitti pään sisälle haluavansa? Eikö tiennyt, että Nainen ei vie kotiinsa, ja vaikka voisikin avata sylinsä, ei koskaan sieluaan. Sinne ei ole pääsy. Siellä on pimeä.

Seuraavan päivän he viettivät yhdessä. Heti kun Nainen näki miehen, hän tiesi. Noin katsoo vain Mennyt Mies ja kuten laulu sanoo, "mennyt mies on historiaa". Se mikä on historiaa, ei ole tätä päivää, vaikka itseään toistaisikin. Nainen päätti tehdä kaiken vaikeaksi. Itsensä vaikeaksi, sillä sitä on jos jotain. Mitä enemmän Nainen pelasi, sitä enemmän mies nokitti. Että se osasi! Että se katsoi juuri niin, sanoi juuri niin, latasi kaiken sen, jota Nainen tarvitsee katsoakseen edes vähän ylöspäin. Kukaan ei puhu siten elämästään, entisistään, virheistään, toiveistaan ja lapsestaan. Kukaan ei aidosti voi olla niin rehellinen, koska rehellisyys on vain osa peliä. Sillä pystyy haastamaan Naisen, kun millään muulla enää ei. Kukaan ei ole niin. Jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, se yleensä on. Ei Naisella ole aikomustakaan sekoittaa päätään enempää. Siinä päässä on edelleen Peto ja kesän muisto. Siellä se elää ja voi hyvin, ja Nainen kulkee mustissaan.



Tulit liian myöhään. Tulit, kun olin luovuttanut. Olin jo päättänyt elää yksin. En siksi, että olen tähän maailmaan saattanut neljä ihanaa ihmistainta, vaan itseni vuoksi.  Olen liian vahva. Liian itsenäinen. Aivan liian vaikea. Haastan. Luovutan. Ja haastan taas. Et ikinä tietäisi miksi. Enkä ikinä kertoisi. Siksi aloittaisinko kanssasi jotain, jossa olen vain lopettaakseni, jossa etsin vain syytä ja tapaa lähteä? Paljastaisin heikkoutesi, vain käyttääkseni niitä. Jossa nuolisin haavasi vain repiäkseni ne uudelleen auki. Aloittaisinko? Tulit liian myöhään.
 
Tai ehkä sittenkin liian aikaisin?


lauantai 16. elokuuta 2014

Mitä miehen tulee olla

Kerro mitä kaikkee miehen tulee olla, kynäili Suurlähettiläät takavuosina. Koska Nainen meni ja julkisesti ilmoitti, ettei ole vielä tavannut miestä jossa kaikki olisi kohdallaan – edes osimoilleen – on kenties reilua avata kohdallaan olon käsitettä. Onko Nainen toivottoman nirso vai vapaana vaeltava aines toivottoman lohdutonta?


Komeaa ja kaunista
samaan aikaan kilttiä ja tuhmaa…


Ulkonäkö on ensimmäinen asia, johon kiinnitämme huomiota. Tietenkin. Ihmisessä kun ei vielä toistaiseksi ole viivakoodia, jota skannaamalla voisi tutustua toisen sielunmaisemaa läpikotaisin ja tehdä nappivalinta sen perusteella. Siisti, huoliteltu ulkonäkö on ehdottomasti Bemaria parempi käyntikortti. Komea? Kiitos, mutta ei liian. Komeita miehiä ei pitele mikään, varsinkaan PMS-turvonnut rumapäivä. Komeus on sitä paitsi täysin katsojan silmässä, aivan kuten kauneuskin. Mutta jos miehen nyt jotain näistä pitää olla, niin ennemmin komea kuin kaunis. Kiiltokuvagerubi tai kiharatukkainen kreikkalainen veistos ei Naista sytytä. Ei sitten millään.  Jos komean määritelmä on, sanotaan nyt vaikka tumma, vaalea, ristiverinen, pitkätukkainen tai kalju, tahi mitä tahansa näiden väliltä, silmät jonkin väriset ja omat hampaat, niin kelpaa. Kiitos.
Kiltti ja tuhma? Kyllä, kumpaakin.


Hoikkaa ja hauista
ilmeessä älyä ja uhmaa...

Miehellä saa olla vähän mahaa. Käsi sydämelle, treenattu vatsa on upeaa katsottavaa. Mutta ei sellaisen kanssa jaksa elää. Sellaisen rinnalla joutuu vetämään omaansa sisään, vahtimaan suupalojaan ja peittelemään kovia kokenutta maallista tomumajaansa. Uroon kropalla ei ole mitään merkitystä Naiselle, kunhan pysytään kohtuudessa kumpaankin suuntaan. Hauista? Niin, että mieheksi tunnistaa. Että saa purkit auki ja naisen kynnyksen yli. Ainakin kerran. Ilmeessä ei tarvitse olla älyä, sitä pitää löytyä päästä. Uhmalla ei tee mitään. Missään tilanteessa. Uhma on ainoastaan merkki keskenkasvuisuudesta.


Kokemusta täytyy olla
mutta sopivasti poikamainen...


Kokemusta? Kyllä. Varsinkin elämänkokemusta. Jos sen sijaan kokemuksella haetaan tippuritikkuista vuoden panopenaa, ei kiitos. Ehkäpä otanta voisi sillä saralla kuitenkin olla enemmän kuin oma vaimo ja se naapurin lortto kaksi vuotta vanhempi Ellu, joka opetti rakkauden salat kesällä kasiviis. Sopivasti kokemusta. Elämästä, asioista, ja naisista. Tai ainakin halua ja uteliaisuutta oppia.
Jokaisessa miehessä on sisäänrakennettu pieni poika, joten poikamaisuudesta ei kannata huolta kantaa. Sitä on. Aina.


Eksotiikka plussaa on
kunhan on suomalainen...

Eksotiikkaa kunhan on suomalainen? Nääh. Ei miehen tarvitse olla eksoottinen, kunhan on suomalainen. Eikä miehen edes tarvitse olla suomalainen, kunhan puhuu ja ymmärtää suomea. Oma kieli on tunnekieli. Suomalaista naista ymmärtää parhaiten suomalainen mies. Jos nyt joku mies ylipäätään voi ymmärtää ketään naista.
Eräs brittiherrasmies piiritti sitkeästi Naista aikoinaan. Nykyään he ovat ihan kelpo tuttuja, juttelevat niitä ja näitä törmätessään, mutta treffeille Nainen ei koskaan lähtenyt. Brittiaksentista saa kyllä hyvin selvää, mutta mies on hyvin puhelias ja pirullisen nopea sanoissaan. Nopean englannin ymmärtäminen on vielä helppo juttu, mutta sen tuottaminen niinkään ei. Voi sitä nokkelien sutkautusten määrää, jotka jäivät Naiselta siksi sanomatta.


Varakkuutta tietenkin on tarpeen tulla
ja sekin mieluummin ansaittu urheilulla..

Varakkuutta? Naista ei tarvitse elättää, mutta olisihan se kivaa, jos miehellä olisi taskussa muutakin kuin Kelan sponsorisopimus. Mutta mikäli näin on, ei sekään ole este. Syy kyseiseen sopimukseen sitten voikin olla, riippuu niin tilanteesta. Ammattijuopot elämäntapatyöttömät, ei kiitos. Lomautetut, YT-potkitut, kiitos. Ymmärrystä löytyy tässä pätkätöiden luvatussa maassa.


Täydellinen kokki tulee olla tietenkin
taiteen pitää kiinnostaa
olla vähän runollinenkin…


Noup. Nainen ei elä syödäkseen, vaan syö elääkseen. Täydellinen kokki kokisi hermoromahduksen viikossa. Ennen tämän kirjoittamista Nainen söi voileipiä, joiden päällä oli graavilohta ja maksamakkaraa. Aamiaisella nauttii venhänoras-tyrni-mustikka-puolukka-karpalo-C-vitamiini-pakurikääpä-maca-jauhecoctailin, joka maistuu täsmälleen yhtä kuralta kuin kuulostaa. Työmaaruokalassa tämä oman elämänsä kokki sotkee iloisesti lihakastikkeet ja lisukkeet ja salaatit, koska vatsassa ne menevät sekaisin kuitenkin. Jyrki Sukula ei taatusti pelasta tätä keittiötä.
Taiteen ei tarvitse kiinnostaa. Eihän Naistakaan kiinnosta satasen aidat. Mutta se että itseä ei kiinnosta, ei ole aihe rajoittaa toisen intohimoja omaa kiinnostustaan kohtaan. Kiistaton totuus on, että yhteiselämää helpottaa, mikäli kiinnostuksen kohteet ovat edes osapuilleen samat. Jos miestä kiinnostaa vetää tupakkaa ja kaljaa, ja Naista kunnon salitreeni, ei tarvinne kummoisia ennustajan lahjoja lopputuleman arvaamiseksi.


Tarpeen tullen ilman paitaa täytyy tehdä töitä
korjata autoo, laittaa aitaa
ja viettää syntisiä öitä…


Työtä saa tehdä alasti, paita päällä, vaikka pilkkihaalareissa, kunhan tekee. Ehdoton ei sohvaperunuudelle. Suhteellisen ahkerana ihmisenä Nainen haistaa laiskuuden, kuin vanhan pierun hississä.  Yöllä muuten nukutaan, ja silloin ainoa synti onkin kumppanin kuorsaamisesta johtuva armomurha, jota Nainen alkaa huonounisena aivan taatusti suunnitella. Syntiset illat ovatkin sitten asia erikseen…


Joo joo koolla ei oo välii
mutta tiedän senkin
testaat arvioit ja mittaat joka sentin..

Paksuin pajunköysi, jota miehille on syötetty. Koolla on väliä. Miehen koolla. Miehen pitää olla Naista pidempi, sillä Naisen täytyy saada olla The Nainen. Pienemmät jalat, kädet, lihakset, kaikin tavoin siro ja prinsessa miehen rinnalla. Kun Naisen ruodossa on pituutta 168 cm aletaan olla liki niitä lukemia jolloin korkokengät jalassa tarjonta yllättäen kutistuu. Nainen rakastaa korkokenkiä, kuten rakastaa katsoa miestä vähän ylöspäin. Sen kaikissa merkityksissä. Muuten Nainen ei mittaa ja arvioi, herra paratkoon! Sillä mitä "erääseen toiseen kokoon" tulee, valintaa kai harvoin tehdään sen perusteella. Paitsi jos edetään perse edellä puuhun, melko kirjaimellisestikin. Siinä vaiheessa, kun mennään protokollan mukaan, eli ollaan käyty muutamilla perustreffeillä, ihastuttu, vakuututtu toisen mahtavuudesta verrattuna kaikkiin entisiin virheisiin, hehkutettu siskolle ja kaikille tyttökavereille, puhuttu tuntikausia puhelimessa, paukutettu tekstiviestisaldot tappiin ja päädytty paukuttamaan jotain muutakin, on loppu ihan lottoa. Ja By the way, eka kerta on aina eka kerta. Vaikka olisi kuinka mones.
 
Kyllä Suurlähettiläillä joku haju asiasta oli, kun naisia krantuiksi vihjailivat. Millainen siis on mies, jossa kaikki osuu kohdalleen? Normaali. Normaalivartaloinen, normaaliälyinen, normaali mies. Jolla on jokin intohimo elämässä, joka antaa naisella olla omat intohimonsa. Joka tulee toimeen omillaan, omaa elämänkokemusta, on nähnyt tarpeeksi iloja ja suruja ja seisoo omilla jaloillaan. Jolla on kyky rakastaa ja näyttää sitä. Joka pystyy hellimään ja ottamaan lähelleen muutenkin, kuin pannakseen. Joka puhuu. Joka nauraa. Joka on edes joskus itkenyt. Joka pitää lapsista ja koirista. Joka harrastaa jotain liikuntaa. Jolla ei ole ainuttakaan riippuvuutta. Ei alkoholi, tupakka, nuuska, peli, läheis, seksi, lääke, huume, mitä näitä nyt on. Kofeiinikoukussa sentään saa olla, kaikki muut koukut ovat ehdoton turn off. Sellainen mies, joka ei tiedä millaista on lusia, eikä ikinä ole lyönyt naista. Joka ymmärtää käyttää partakonetta, hammasharjaa ja suihkua päivittäin. On rehellinen. Fiksu. Huumorintajuinen. Optimisti. Omaa käytöstavat ja on ainoastaan terveellä tavalla mustasukkainen ja ehdottoman uskollinen. Ei terrorisoi öitä kuorsaamalla ja hyväksyy uniongelmista ainakin sen, että kaikki ihmiset eivät pelaa Aliasta tai erää sulkapalloa kolme minuuttia ennen nukkumaan menoa, eivätkä valvo arkena kahteentoista. Mies joka ei vihaa ex-vaimoa ja ole elämälle katkera. Joka oppii virheistään, eikä häpeä niitä tehneensä. Ja sitten se tärkein. Sellainen mies, joka rakastaa Naista ja jota Nainen rakastaa. Sellaisessa olisi kaikki kohdallaan. Jokaisella on ärsyttäviä piirteitä, tapoja ja maneereja. Eikä Nainen edes halua tasaista ja sileää. Suhteessa pitää aina katsoa asioita sormien läpi. Kaikissa ihmissuhteissa. Nainen haluaa miehen, jossa ovat kaikki suuret linjat kohdallaan. Eikä niistä ole tinkiminen.

Onko sellaisia miehiä olemassa? Varmasti. Ihania, tavallisia, täysipäisiä. Se, että Nainen ei ole heihin törmännyt johtuu yksinkertaisesta syystä. Ovat kaikki varattuja ja pysyvät. Tämä on Naiselle ehdoton totuus ja sellaisena pysyy, kunnes toisin todistetaan.

Joten kyllä, miehessä voi olla kaikki kohdallaan. Siellä kotona, vaimon ja lasten luona.


 

perjantai 8. elokuuta 2014

Universaali oikeus saunakaljaan

Koko kesän ovat tekstiviestit sinkoilleet heidän välillään. Ihan viattomina, kuulumisia vaihdellen. Mutta monta kertaa päivässä. Tapahtuupa muutakin. Yllättäen Peto on alkanut hakeutua Naisen seuraan entistä enemmän sen jälkeen, kun Nainen ilmoitti ettei suunnitteilla ollut kahden vapaan sinkkuihmisen YYA-sopimus toteudukaan. Nainen haluaa koko paketin tai ei mitään. Ei ketunhännänvetoa, ei löyhiä tapaamisia kun sattuu sopimaan. Tai kutiamaan sieltä tietystä paikasta… Yhteinen elämä, yhteinen hautapaikka. Rakkautta myötä ja vastamäessä. Nainen haluaa rakkaudessa kaiken tai ei mitään, ja jos ei sitä saa, niin olkoot. Siksi on vakaasti päättänyt luovuttaa Sen Oikean suhteen. Tämän kun Nainen ilmoitti Pedolle, Peto ymmärsi haluavansa Naisen. Kyllähän Nainen sen on haistanut, ihan koko ajan. Vaan jokin siinä on hiertänyt.

Sattuupa olemaan niin, että Pedon omat lapset ovat sitä luokkaa, että muuttavat luolasta n. viiden vuoden kuluttua. Koska Naisen pentueen pienimmät viipyvät emolassaan tuplasti tämän, Peto joutuu punnitsemaan valitseeko Naisen, vai jetset –elämän jota haluaisi alkaa vihdoin viettää. Viittäkymmentä lähestyvä mies tietää, että aika on rajallinen ja unelmiaan kohti on kuljettava. Ja jos se unelma on muuta kuin kuunnella jonkun toisen jälkeläisten teiniangstia, niin eipä siinä ole kahdesta valittavana.
Peto kyllä haluaisi Naisen kanssa enemmän, mutta samaan hengenvetoon miettii kuinka iso talo pitäisi olla. Nainen nauraa tämän ”ehdottoman tunneihmisen” järkiperustaiselle pohdinnalle. Elämästä ei koskaan tiedä, eikä kukaan ei näe viiden vuoden päähän. Lapset voivat asua äidillään tai isällään tai vaikka laitoksessa. Nainen voi olla nurmen alla. Peto voi olla nurmen alla. Elämästä ei tiedä, siksi pitää elää nyt.

Pohdinta ei oikein johda mihinkään, mutta yksi johtaa toiseen ja äkkiä Nainen huomaa olevansa tilanteessa jossa mietitään ollako vai eikö olla. Tavallaan ehkä ollaan ja tavallaan ehkä ei. Eikä se ollut lainkaan sitä, mitä Nainen oli päättänyt. Muutama päivä menee ihmetellessä. Peto antaa siimaa ja vetää sitten pois. Lämmittää, lämmittää, sammuttaa. Koska Naisella on lapsia, jotka asuvat kotona vielä 10 vuotta. Sitten Nainen alkaa haistaa jotain hyvin tuttua. Äkkiä on aivan yhdentekevää, mitä Peto laskee, suunnittelee ja pelkää. Mitä haluaa ja missä aikataulussa. Äkkiä Nainen ymmärtää, ettei sillä ole väliä. Todellisen syyn he tietävät kumpikin.


Jotta ymmärtää miksi, pitää palata ajassa taaksepäin neljä vuotta.
 

Mies Ystävän alkoholismi oli sitä kilttiä ja vuosien hiomaa ykköstyyppiä, joka alkoi muinoin avioerosta. Kalja töiden jälkeen rentoutuakseen, unohtaakseen ja turruttaakseen. Pari kaljaa. Lasi viiniä ja pari kaljaa. Pari lasia viiniä ja… Toleranssi kasvoi vuosien aikana. Mies Ystävä kävi töissä, hoiti lapsen, kodin, kaiken. Kukaan ei nähnyt seinien sisälle tyhjien pullojen määrää. Naisella meni todella pitkään ymmärtää mistä oli kyse. He tapasivat lähinnä viikonloppuisin ja erostaan toipuvalla Naisella oli ihan yhtäläinen oikeus viinilasilliseensa ja saunakaljaan. Mutta kuten totuudet tapaavat, tämäkin valkeni lopulta. Mies Ystävä joi joka päivä vähintään sen pari. Aina siihen päivään saakka, kunnes hiipien tullut paha haimatulehdus laittoi lopullisen stop-merkin  juomiselle, sen jota Nainen ei koskaan pyynnöistään, uhkailuistaan ja huolestaan pystynyt.

Kun Mies Ystävä lopetti juomisen, hän käveli autokauppaan ja osti uuden auton. Juuri sen mallin ja värin jonka halusi. Hyvin tienaava Mies Ystävä tunnusti Naiselle omistaneensa ennen vain romuja, muutaman satasen tai tonnin kulkuvälineitä töihin ja takaisin, koska ”autoon ei kannata sijoittaa”. Ei varmaan, varsinkaan jos sijoittaa kaikki rahat viinaan. Autoon ei muutenkaan kannattanut, sillä ajokunnottomuus alkoi sillä kellonlyömällä, kun Mies Ystävä pääsi töistä kotiin. Silloin sihahti ensimmäinen tölkki lonkeroa auki. Niin, kalja kun oli vaihtunut muutama vuosi aiemmin lonkeroon pirullisen kipeän kihdin vuoksi. Auto oli turha, koska ikinä illalla sillä ei voinut lähteä mihinkään. Viikonloppuaamut olivat samasta syystä ”rauhallisia”. Syötiin aamupalaa pitkään ja hartaasti. Luettiin lehti. Mentiin vielä sänkyyn köllimään hetkeksi. Tietenkin niin oli. Piti laskea tunteja ja promilleja. Nainen teki jo lähtöpäivänsä selväksi, kun juominen yllättäen loppui. Siitä alkoi ihana aika.

Alkoholistin rinnalla eläminen on yhtä paskaa. Varmasti vielä enemmän, jos kyseessä on kakkostyypin räyhäävä ja väkivaltainen apina. Väkivaltaisesta suhteesta on periaatteessa helpompi lähteä, ainakaan siinä ei tarvitse käydä moraalisia keskusteluja. Mutta entä tissuttelijat? Eihän se ketään haittaa, jos muutaman ottaa töiden jälkeen? Haittaa. Ne ”muutamat” ällöttää. Muuttaa käytöstä, puhetta ja huomiokykyä. Muutama vie paikan ja huomion. Käsi joka pitelee lasia, ei pitele läheistään. On ihan turhaa keskustella ihmisen kanssa syvällisiä ja järkeviä. On turhaa suunnitella. On turhaa kaikki, koska humalan ihanassa turrassa ihminen ei ole läsnä. Ihminen on sylissä, joka ei petä, ei jätä, ei kysele. Joka ei vaadi, eikä pyydä. Ja se syli on lopulta ainoa, jonka alkoholisti tarvitsee. Eikä sille sylille ole kilpailijoita.
Alkoholistin rinnalla eläminen on jättänyt Naiseen lähtemättömän inhon. Täysin vailla väkivaltaa, henkistä tai fyysistä. Pullosta vierottaminen on vauvojen juttuja, eikä Nainen ala sellaista toteuttamaan aikuisen ihmisen kohdalla. Jokainen saa ryypätä, tissutella ja turruttaa itseään ihan niin paljon kuin tykkää. Mutta sellainen jokainen ei voi olla Naisen valittu.

Kyllä. Aivan. Lukenut ja sivistynyt Peto asuu uudessa asunnossa, käy töissä, hoitaa vuoroviikoin kaksi lastaan. Urheilee paljon. Maksaa laskunsa. Pedolla on korkea äö ja nokkela huumorintaju. Ja se autonromu pihassa… Tietenkin. Petohan urheilullisena kulkee paljon pyörällä. Melkein menee selitys läpi.
Pedolla on universaali oikeus saunakaljoihin. Sauna se vaan tuppaa lämpiämään joka päivä. Koska Nainen ja Peto ovat nyt olleet enemmän yhteydessä ja viettäneet aikaa, Naiselle on valjennut toleranssin ja juomiskertojen määrä. Ja kas, tässä on jälleen ehta alkoholisti tarjolla. Ei kiitos.

Aivan turhaan Nainen ehti itkeä, että jälleen häntä arvotetaan lasten lukumäärän tai iän vuoksi. Fiksuna miehenä Peto tietää, että Nainen tietää ja että Nainen ei jää katselemaan sitä hiljaista tuhoa. Kun Nainen sanoo suoraan Pedolle tämän alkoholin käytön olevan huolestuttavaa ja rohkaisee miettimään mihin tarpeeseen juo ja turruttaa, tulee radiohiljaisuus. Naisella kun on intuitiivinen kyky osua arkaan ja niin kävi nytkin. Nainen tietää miksi Peto juo, eikä Peto pidä sellaisen päivänvaloon nostamisesta lainkaan. Täysipäisenä ihmisenä ei voi kuin todeta, että kaljalle jää kakkoseksi ja nostaa kytkintä. Ja niin Nainen teki.

Peto on ihan vapaa ottamaan Naiseen yhteyttä, mutta vasta sitten kun pihassa on uusi auto.




tiistai 5. elokuuta 2014

Jos elämä osaisi vittuilla

Jonoa alkaa kertyä jo aamusta. Se ei kierrä sivistyneesti rakennuksen viertä, vaan tukkii koko jalkakäytävän. Ovet avataan täsmälleen aikamerkin mukaan. Ihmiset tönivät, kiilaavat ja ryntäävät vuoronumerolaitteelle, kuin viimeisen leipäpalansa luo. Karjalaumana laitumelle.
Päivä on loputon määrä asiakkaita. Loputon määrä kasvoja. Loputon määrä kysymyksiä. Paperityöt kasaantuvat, kertautuvat ja huutavat tekijäänsä. Asiakas jaarittelee, alkaa vasta kaivaa papereitaan, vaikka tunnin jonossa olisi ehtinyt tehdä niin. Ei pääse asiaan, ei niin mihinkään. Tekisi mieli heittää nitojalla päähän. Menetkös siitä, tuolla on viidentoista ihmisen jono! Tämä menee lopulta. Seuraava tämä tulee saman tein. Yksi uhkailee, toinen hautoo itsemurhaa, kolmas itkee. Pitää pysähtyä, olla empaattinen, välittämättä jonosta ja venyvästä päivästä. Pitää kirjata, takoa numeroita, takoa näppäimiä loputtomalla yksitoikkoisella liikesarjalla. Peukalossa viiltää varoittamatta kipu. Taas.

Jos elämä osaisi vittuilla, se tekisi niin esimerkiksi seuraavalla tavalla. Nainen on aina halunnut kirjoittaa. Ei juuri muuta. Nyt Naisella on työ, jossa saa kirjoittaa ihan koko päivän. Ja mitä tapahtuu? Kädet eivät kestä. Ensin tulehtuu jänne. Ja kun jänne kahden viikon (!) levolla paranee, alkaa jo sairausloman aikana tuikkia vähän sieltä täältä niveliä. Varpaan. Rystysten. Ranteiden. Sormet turpoavat ja ovat kömpelöt. Suvun kirous, nivelrikko?
Naisen äiti oli pankissa töissä. Laski seteleitä. Laski ja laski ja laski, kunnes ei enää laskenut. Oliko Naisen äiti aina halunnut laskea seteleitä? Ei. Töistä poisjääminen ei murskannut ainuttakaan unelmaa liittyen seteleihin tai laskemiseen. Nainen ei ole halunnut laskea seteleitä, kaivaa lapiolla, eikä ajaa bussia. Nainen on aina halunnut kirjoittaa. Jos Elämä osaisi vittuilla, se tekisi niin antamalla suvun kirouksen Naiselle tismalleen samassa iässä, kun äidilleenkin.

Voihan se olla muutakin. Nivelrikossa tulee kyhmyjä ja aamujäykkyyttä ja särkee tyypillisimmillään sormien kärkinivelessä. Naisella ei. Kesä ei liene syksykohmeisten sormien oireista aikaa muutenkaan. Mutta jokin Naista vaivaa. Muukin kuin motivaatio-ongelma hajottaa käsiään. Kun koko ajan tuikkii ja jomottaa, tulee ihminen aikaa myöten äreäksi. Nainenkin. Äreä ihminen alkaa kyseenalaistaa asioita. Varsinkin sellaisia, jotka sattuvat. Ensin ärsyttää lukuisat pienet asiat. Kahvikupin nostaminen tuikkasee ranteeseen. Vaihteen vaihtaminen, postilaatikon avaaminen, koiran vieminen ja kirjoittaminen. Se varsinkin. Kaiken muun vielä jaksaa, mutta se mitä tekee työkseen ja ilokseen, se ei voi sattua. Kannattaako työn takia kipuilla? Riippuu työstä. Kannattaako ilon? No tuota, jos pitää valita kumman takia, niin…


Säryissään ja kolotuksissaan alkaa pohtia kaikenlaista. Kuten sitä, että tämän väliaikaisen työntekijävajeen piti päättyä lomakauteen, mutta hups, kun nyt kerran homma pyörii vähemmälläkin, homma saa pyöriä niin vastakin. Siitä viis, että ei ehdi pitää taukoja. Siitä viis, että päivät venyvät. Ihmiset kyllä venyvät. Vaan Nainen on elämässään venynyt niin paljon, ettei työn vuoksi enää jaksaisi. Ainakaan tämän.

Jos elämä osaisi vittuilla, se tekisi niin seuraavalla tavalla. Nainen opiskelee uuden ammatin. Ottaa 8 000 euroa lainaa, jotta voisi opiskella, jotta voisi valmistua, jotta valmistuttua voisi tehdä työtä, jolla voisi maksaa lainan takaisin. Naisella on ihan saatanallinen ongelma, mitä tulee lainan takaisinmaksuun. Jos pää vielä jaksaisi kuristavaa kiirettä ja kohtuutonta työtaakka, niin kädet eivät. Viikonloppuna helpottaa, mutta viikonloputkaan eivät riitä helpottamiseen. Illat ovat yhtä toipumista ja taas on aamu. Elä siinä nyt sitten.
Ongelma on sama isolla osaa heitä onnekkaita, joilla vielä ylipäätään on työpaikka, johon lomilta palata. Tuo iso osa käy töissä maksaakseen laskunsa, ruokansa, aikuisikänsä, joka kulkee viikonlopusta toiseen kohti seuraavaa lomaa, jolloin eletään ihan oikeasti. Viikonloput ovat minielämää, saarekkeita raatajan ankeudessa, joissa levätä keskellä ahnasta merta. Viikonloppu on sitä paitsi vain yksi päivä. Lauantai. Sunnuntai vain mahalasku maanantaihin.

Ihmisen täytyi olla onnellisempi, ennen kuin alkoi niin kovasti pohtia onko onnellinen. Keräilijä–metsästäjä esiäiti ei miettinyt hajottaako tämä kahdeksantuntiapäivässä keräily käteni siihen kuntoon, että omaksi ilokseen keräily ei päivän jälkeen enää onnistu. Esiäiti ei edes elänyt niin pitkään, että olisi ehtinyt niveliään miettiä. Nainen on evoluution ja hyvän ravitsemustilan suomalla jatkoajalla, mutta esiäitinsä geenistöllä jo vanhus. Ihmiskroppa ei vaan tahdo kestää kulumatta, eikä kuluminen käy säryittä.

Nelikymppinen alkaa olla myös työnantajan näkökulmasta melko ristiriitainen otus. Työkykyinen orastava kyvyttömyys. Ei juuri jää enää perhevapaille, ei ryntää työpaikasta toiseen, sitoutuu, eikä haihattele. Mutta. Nelikymppisenä alkaa väistämättä fyysinen alamäki. Kroppa ei enää toivu, eikä sopeudu kuten nuorena. Kahdeksan tunnin istuminen jäykistää ja jomottaa. Kiire jumittaa niskat ja selän ja purentalihakset. Eikä siinä vielä mitään, mutta nelikymppinen kyselee paljon enemmän, kuin nuoremmat kanssasisaret. Kannattaako, haluanko. Mitä uhraan ja mitä saan. Vaikeaa väkeä.

Nainen ilmoittaa esimiehelle, etteivät kädet kestä. Että työtaakka on kohtuuton. Että sama sata asiakasta päivässä jakautuu nyt kolmelle neljän sijaan, eikä kesäksi hiljennyt kuten luultiin. Paperitöitä tulee koko ajan enemmän. Tauolle ei ehdi, aamulla pitäisi tulla ennen työaikaa ja illalla jäädä sulkemisen jälkeen. Kolmella jatketaan vastakin. Resurssit, sanoo esimies. Helppo sanoa, kun homma pyörii näemmä näinkin. Tilapäisestä tulee normi.

Kädet eivät kestä työmäärää, yksi rullahiiri vaihdetaan toiseen, rannetuki, sairausloma, sama ralli alusta. Esimies miettii ratkaisuksi fysioterapeutin työpaikkakäyntiä. "Jos se vaivasi nyt on toimistotyöstä johtuvaa..."
Mistä sitten?

 
Jos elämä osaisi vittuilla, se todella tekisi niin.