torstai 30. lokakuuta 2014

Deittisaittisanaston alkeet

Varoitus. Tämä kirjoitus sisältää mustaa huumoria, eikä ainakaan tahallisesti ja tarkoituksella leimaa ketään. Tai no…


Nettitreffipalstan analysointi on tuottanut jälleen lisää havaintoja lajista nimeltä mies. Ensinnäkin. Vaimot, arvatkaa piruuttanne millä saiteilla ne teidän sohvamussukkanne pyörivät etsiessään Volvon pakosarjan laippaa netistä? Äidit, missä meni vikaan, kun parikymppinen poikanen kuolaa nelikymppistä yyhoomutsia ihailun -ja himonsekainen katse viattomissa silmissään? Naapuri, kun tervehdit sitä ihan kivaa ja seurallista sinkkumiestä asunnosta C 12 miettien, miksi se ei tunnu löytävän kivaa naista rinnalleen, tee se seuraavan kerran tietäen, että kiva ja seurallinen sinkkumies ei ole vielä tullut kaapista jonka ovessa lukee neljä kirjainta. Tai. Sinkkumiehellä on sellainen viihdyttävä ja jännä harrastus nimeltä naisten vainoaminen netissä.

Voi miten moneen junaan meitä on, ja miten moni jää silti asemalle. Toki suuri osa on rehellisiä ja aivan aidosti tosissaan, mutta ei voi kuin ihmetellä heitä, jotka eivät. Osa miehistä rallattelee aivan rauhassa valheita. Ulkonäöstään, harrastuksistaan ja siitä, mitä hakee. Kuinka tyhmä pitää olla, että luulee valheiden menevän läpi vielä tavatessakin? Siis ”antaako joku vahingossa”, kun nyt kerran treffeille asti raahauduttiin? Meneekö joku treffeille, jos mies laittaa kuvan täysin vastoin profiilissa ilmoittamiaan tietoja? Jos valehtelee jostain niin nähtävissä olevasta asiasta, miksi ei sitten muustakin?

Pari huomiota. Isot tissit miehellä eivät täytä ”sporttinen ruumiinrakenne” määritelmää. Naiset kyllä erottavat manboobsit ja treenatut Pectoralis Major  –lihakset. Ellei muusta, niin miestissien alla sijaitsevasta sisäelinrasvakummusta. Jos pituus on 172, se ei veny naisten silmissä kymmentä senttiä pidemmäksi. Kalju on kaunis reilusti kaljuna. Tupakointi tulee ilmi. Kuten tissuttelu. Hoitamattomat hampaat. Huumorintajuttomuus. Kaikki tulee lopulta ilmi. On aivan eri asia väittää omaavansa huumorintajua, olevansa kiva tai katseenkestävä, koska kaikki nämä ovat kuitenkin niin subjektiivisia asioita. Mutta että valehdella ihan perusasioissa? Luuleeko joku, että vaikkapa työttömyys ei paljastu? Jos nainen etsii miestä, jolla on asiat kunnossa, työ, lapsia, harrastuksia, niin miksi joku päinvastainen edes vaivautuu? Sama pätee tosin naaraslajiin. Kirjoittelu miesten kanssa on osoittanut Naiselle, että kanssasisarissa on myös heitä, joilla on sulake palanut. Ja paljon. Kumpikin sukupuoli osaa täysin idiotismin alkeet ja perusteet.

Otetaanpa esimerkki.  

Sukupuoli A siis kertoo olevansa vähän jotain muuta kun on. Pienesti kaunistellen, mutta läheltä liipaten kuitenkin. Sukupuoli B kiinnostuu. A ja B sopivat treffit ja A jää kiinni kaunistelustaan. B pillastuu. A tulkitsee asian niin, että sai pakit koska ei miellyttänyt ja valehtelee seuraavalla kerralla hieman lisää. Ja taas hieman lisää. A ei luota, että B ei ollut sopiva, vaan C:lle tai vaikka H:lle hän olisi kelvannut juuri rehellisen aitona omana itsenään. Vastaavasti B ajattelee, että kaikki A:at ovat taipuvaisia valehteluun. Sillä välin B:lle sopiva K ei osaa kirjoittaa oikein mitään profiiliinsa, mikä osoittaisi olevansa kiinnostava ja tutustumisen arvoinen. Kenties jopa The One. B ohittaa K:n profiilin, jossa lukee vain ”Olen kiva ja tasapainoinen, laita viesti”. Ei kuvaa, ei tietoja. Voi K parkaa. Voi nettideittisirkusta ja Universumia, joka ei osaa johdattaa sopivia sieluja toisilleen.

Tästä kaikesta huolimatta on heitä, jotka ihan todella ovat löytäneet sielunkumppaninsa netistä. Mikäli harkitset omaa ilmoitusta, tässä muutama perustermi tiedoksi.

 
sinkku= äitinsä jäljiltä
eronnut = parisuhdepilalla
asumuserossa = valehtelee
ei lapsia = neuroottinen lastenvihaaja
haluaa lapsia = myös omiasi
ei eläimiä = niuho siivoaja tai empatiakyvytön julmuri
pitää ruuanlaitosta = etsii kokkia ja keittiön siivoajaa
käyttää alkoholia hyvässä seurassa = kaikki seura kelpaa
lenkkeilee = postilaatikolle
harrastaa golfia = elitistinen snobi
käy keikoilla = No siis Nykäne laulo tossa pubissa
harrastaa vanhoja autoja = Nissan ei menny katsastuksesta läpi
harrastaa moottoripyöräilyä = mukanuori HD, parta meni muodista
tasapainoinen = ei se ero mun vika ollu
yhteishuoltajuus = siis joku paperi me tehtiin 2001, mutta emmää oo lapsia sen jälkee nähny
lapset eivät asu kanssani = lähestymiskielto
uskollinen = käyttää kortsua
ruumiinrakenne normaali = BMI 32
ruumiinrakenne sporttinen = BMI 32
ruumiinrakenne pyöreä = BMI 32
huumorintajuinen = siis hä? en tajunnu
ikimuistoisin matkakohde Thaimaa = säälittävä runkkari
ikimuistoisin matkakohde Viro = sandaalit, sukkahiki ja punakka känni
käyttää vain julkisia kulkuneuvoja = juonut korttinsa ja luottotietonsa
elämää nähnyt = lusinut tuomiota
vähän renttu = just vapautunut
kuva kuvasta = mä en siis mitään susirumia läskejä kattele (vaikka olenkin sellainen)
ammattikorkeakoulu / yliopisto-opintoja = 2 opintoviikkoa ajalta ennen opintopisteitä
tulot 60 000 vuodessa = toimeentulotuen perusosan ja 60 000 väliltä mikä tahansa luku
kokopäivätyössä = työkokeilu / kuntouttava työtoiminta / KelasponssaakoitanyryhdistäytyätoimintasovittuTE-toimistonkanssa, 9 € kulukorvausperpäivä
nuorekas nelikymppinen = viiskytplus
rekisteröitynyt palveluun 11/2012 = hylkiö, Peter Pan, haisunäätä, kaappihomo,
rekisteröitynyt palveluun 6/2010 = hei ihan oikeesti…


Ja sitten vain omaa ilmoitusta laatimaan. Kyllä kannattaa.
 
 
 

 

lauantai 25. lokakuuta 2014

Nettideittailua

Naisessa on eräs ominaisuus, joka saattaa äkkiseltään yllättää. Kämppä voi olla kaaos, lasku livahtanut lehtipinoon ja bussikortti hukassa, mutta kaiken sekan ja melskan alla piilee tarkka ja analyyttinen tutkijaluonne. Naista ovat aina kiinnostaneet asiat ja ilmiöt niiden takana. Utelias ja tiedonjanoinen kun on, mutta kyse ei ole pelkästään uuden oppimisesta. Kyse on uuden ja opitun analysoimisesta.

Keväällä tämä oman elämänsä yritysvalmentaja teki normaalisti viikkoja, ellei kuukausia ottavan opinnäytetyön kolmessa viikossa. Se oli mahdollista, koska työssä yhdistyivät lähes kaikki intohimon elementit; tiedon etsiminen, lukeminen, analysointimenetelmän laatiminen, itse analysointi ja kirjoittaminen. Ainoastaan alituinen viittaaminen lähteisiin oli raskasta. Hyvin. Raskasta. Valmista tuli kuitenkin ja ennätysajassa. Uppoutuisipa siivoamiseen yhtä hyvin.
Mitä tämä yllättävän tarkka ja analyyttinen oman elämänsä yritysvalmentaja tekee Elämän Rakkaus –mission eteen? Laatii nettideittisaitille oman ilmoituksen. Nainen ei edelleenkään usko löytävänsä The Rakkautta netistä, mutta jotain sieltä löytyy ja paljon; materiaalia. Miten loistava innovaatio! Miksi Nainen ei aikaisemmin keksinyt laatia ilmoitusta analyysin näkökulmasta. Netti suorastaan pursuaa tarjontaa päästä tulkittavaksi ja edelleen kirjoitettavaksi blogiin, eikä tarvitse viitata lähteisiin kertaakaan.

Ensin pitää päättää millaisella ilmoituksella lähtee kalaan. Tutkimusten mukaan eniten kiinnostaa teksti, jossa puhutaan ”sinä” muodossa sen sijaan, että luettelee omia piirteitään. Kas näin; ”Olet rehellinen ja raitis suomalainen mies. Tykkäät käydä usein metsällä ja olla hiljaa…” Okei, sinä –puhetta siis ehdottomasti. Koska Nainen ei olisi Nainen ilman huumorin kukkaskimppua, ilmoituksen tulee sisältää muutama mehevä vitsi. Sellainen, jonka tajuaminen nostaa miehen lähtöpisteet ainakin kahteen ja puoleen.
Entä kuva sitten? Kuvaan liittyy varma riski. Tunnistuminen. Kiva jos ilmoitusta lukee exä, asiakas, naapuri, idiootti Minna seiskadee luokalta, joka teki Naisen yläasteesta ehdan helvetin. Saati sitten, että ilmoitusta tavaavat asiakkaat. Kuvallinen profiili on kuitenkin ehdottomasti luetumpi, kuin kuvaton. Niinpä Nainen valitsee kuvan, josta ei ihan heti tunnista kadulla ja laatii tekstin jotakuinkin pilke silmäkulmassa.

Ensimmäinen deittisaitti sukeltaa pää edellä pohjaan jo ennen kuin ilmoitustekstiin saakka pääsee, läppäri mokoma päättää sammua kesken profiilin laatimisen. Mitä ei tapahdu ikinä ja koskaan. Joku – kenties Esikoinen – on klikannut päivitysten asentamista edellyttävän uudelleenkäynnistyksen myöhemmäksi ja kun pahaa-aavistamaton äitisihminen sitten alkaa laatia ilmoitusta uuden iskän löytymiseksi, päättää Universumi lyödä seipään pystyyn keskelle näppäimistöä. Se siitä sitten. Voiko olla oikeasti, että kohtalo on näin vastaan Naisen pariutumista, vai onko saitti sittenkin väärä? Kenties kohtalo haluaa johdattaa Naisen toiselle foorumille. Ja ei kun uudelleen taistoon urheaan.
Toinen yritys porsii ihka uuden ja hienon profiilin. Napakan, hauskan ja naisennäköisen. Hieno profiili ei kuitenkaan ole tavoite, vaan tie selaamaan vastapelureiden ilmoituksia ja analysoimaan viestejä, joita nämä urheat soturit lähettävät. Ja nehän lähettävät.

Kymmenestä ensimmäisestä viestistä kaksi ehdottaa suoraa seksiä. Toinen kertoo yksityiskohtaisesti mitä kaikkea voisi kokeilla ja ”harrastaa” (miksi seksiä muuten harrastetaan? Lumilautailua voi harrastaa. Tai postimerkkien keräilyä. Mutta että seksiä?), ja päätyy suoraan deletoitavaksi. Toinen on hienotunteisemmin laadittu ja sisältöään selittelevä yritelmä päästä työntämään parrua edes joskus, kun kotona ei. Tarjolla olisi kuulemma siisti, huomaavainen ja normaalista seksistä nauttiva mies, joka huolehtii myös karvoituksestaan. Jjep. Hei ihan oikeasti. Erotkaa ihmiset! Jos rakkauden puu on kelottunut ja madonreikäinen, tehkää asialle jotain. Elämä on liian lyhyt kelottumiseen.

Yllättävintä näin naisen kulmasta katsoa asioita on se, miten haluttomia miehet ovat kirjoittamaan ja malttamattomia tapaamaan heti. Ihan vaikka kahvilla, ihan vaikka vaan nopeasti julkisella paikalla. Miehet kokevat kirjallisen tutustumisen hankalana ja aikaa vievänä ja tahtovat siksi suoraan asiaan; nähdä onko kemiaa ja viehätystä. Naisen mielestä taas ”moi, koska voitais nähdä” ensimmäisenä viestinä on jokseenkin epäilyttävä. Olkoonkin kuinka vilpitön tahansa. Kenties miehet ovat tusanneet aikaansa kirjoittelemalla susiruman kellarissapidettävän noita-akan kanssa ja siitä viisastuneina haluavat minimoida ajan tusaamisen riskin. Vaan kun se ei mene niin.

Noh. Mitä sitten alkaa kuulua? ”Moi”, ”kaunis olet” ja ”mitä haet täältä” ovat yleisimpiä aloituksia. Toiset eivät valitettavasti pääse tätä aloitusta pidemmälle. Kun ei lähde, niin ei lähde. Joku saattaa kirjoitella pitkät pätkät monessa viestissä ja vaieta sitten kokonaan. Deittisaittitalon pohjapiirros on sellainen, että kaikki kirjoittelevat vähän kaikille, ja kun joku / jotkut alkavat kiinnostaa enemmän, vastaavasti toisten neliöhinta laskee. Treffipalstalla on aivan yleistä, että paljonkin kirjoittanut vaikenee selitystä jättämättä. Ihmiset ovat yhtä kuin nimimerkkejä, horoskooppeja, pituuksia, harrastuksia ja odotuksia. Molemmin puolin.

Pian alkaa käydä ilmeiseksi, että on miltei mahdoton pysyä kärryillä kenelle oli kirjoittanut ja mitä. Vähän myöhemmin myös se, kuka on kuka. Post it –laput läppärin vierellä lisääntyvät. Reilun viikon tilasto kertoo, että Nainen on vastaanottanut 213 viestiä 25:ltä käyttäjältä ja vastaavasti lähettänyt 203 viestiä yhdeksälletoista. Tuota… Kenellä on aikaa tähän?
Eräs yllättävä piirre on, miten paljon nuoret miehet katselevat nelikymppisen naisen profiilia ja rankkaavat suosikkilistalleen. Vain yksi rohkenee kuitenkin kysymään, voisiko Nainen kuvitella suhdetta 16 vuotta nuoremman kanssa. No ei voi. Ikä on ehdoton raja, muissa voidaan sitten tinkiäkin. Jopa niin, että potentiaalinen tuleva isäntä Naisen torppaan voisi sittenkin olla jousimies. Nainen jos kuka tietää, miten levottomia nämä tähtitaivaan alituisesti muualle kurottavat ja kurkkivat sankarit ja sankarittaret voivat olla. Monta vuotta jousimiesuroot ovat siksi olleet ehdottomia nounouita Naiselle, uskokoon kukin mitä sitten horoskoopeista tahansa. Mutta mitenpä sitä levotonta, spontaania ja aina eteenpäin ponnistavaa ymmärtäisi, kuin toinen samanlainen?

Niinpä Nainen tinkii jouskareista ja siitä, että miehen pitäisi olla lyyrinen lahjakkuus. Ja mitä sellaisesta tinkimisestä seuraa? Treffit.

Mutta se on jo ihan toinen tarina.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Mitä jos sittenkin

Oltuaan muinoin kahdesti eri nettideittisaitilla kalassa, pakkasi Nainen vieheensä ja virvelinsä paikkaan nimeltä ei enää koskaan. Ei sillä, etteikö saalista olisi saanut. Päinvastoin. Saaliin taso vaan oli jokseenkin kyseenalainen. Esimerkiksi sellaista piirrettä ei aina tule ilmi kirjoitellessa, että arkikielessä jonkun joka toinen sana on rouheasti ”vittu”. Sinänsä rehti suomalainen duunarismies, kättely kuin karhunpaini, katse mallia ”jos heität satasen, saat takuulla takaisin” (ja varmasti saisikin). Mutta se kielenkäyttö. Siinä pyöriteltiin erästä yksityistä ruumiinosaa kielenpäällä aivan väärällä tavalla. Sekään ei käy selväksi kirjoitellessa, että toisella on tapana syödä kaksi tuntia samaa annosta, häiriintymättä siitä, että tarjoilija käy välillä kysymässä ”saako jo viedä pois”, ja imeskellä ranskanperunoita. Tai puhua samaiset kaksi tuntia koodauksesta ja muukalaisvihastaan. Ikävä kyllä netissä vaanii myös sadistisia psykopaatteja, stalkkereita ja sarjapanijoita. Tämän Nainen tosin tiesi profiilin luodessaan ja tämän tiesi myös sen poistaessaan.

Missä sitten nelikymppinen raitis, urheilullinen ja täysipäinen nainen tapaa nelikymppisen raittiin, urheilullisen ja täysipäisen miehen? Tämän kysymyksen Naiselle esitti hänen kollegansa ruokatunnilla, kun puhuttiin jälleen heidän kahden lempiaiheesta; miehistä. Kollegalla on takana tuore ero ja edessä uusin deittisovellus Tinder, taivaan vastaus sinkuille. Kollegalla on myös yli kymmenen vuotta vähemmän ikää ja pinttyneitä mielipiteitä.
Nainen ei ikimaailmassa, koskaan, never ever lähtisi Tinderin ihmemaailmaan pyyhkäisemään kosketusnäytöltä kasvoja oikealle ja vasemmalle sen mukaan, tykkääkö vai ei. Kuva on vain yksi pysähtynyt otos kokonaisuudesta, jota ei voi koskaan vangita pysähtyneeksi otokseksi. Sitä paitsi Tinder on sinkkumiesten tapa saada pesää lähestulkoon yhtä usein kuin keskiverto avioliitossa. Tai no. Ainakin alle kymmenen vuotta kestäneessä.
Kollega viittaa isolla kintaalla Naisen pinttyneelle mielipiteelle. Käy treffeillä toinen toistaan komeampien ilmestysten kanssa, syömässä, leffassa, Ikeassa ostoksilla. Eikä kukaan treffigentlemanneista vonkaa pesää. Aloittelijan tuuria vai satumainen satunnaisotos? Kenties tarkoitus, sillä nyt kollegan käsikynkkään on tarttunut The Saalis.
”Ajattele, että jossain tuolla on mies, joka juoksee lauantaina ennemmin lenkillä, kuin baareissa. Missä sinä sen koskaan tapaisit?”
Varmaan huoltoasemalla, samalla kun tunnustan rakkauteni Teboiliin…
Mikä on todennäköisyys löytää about sadantuhannen kävijän joukosta mies, joka asuu lähistöllä, osuu ajatuksiltaan, tavoiltaan ja arvoiltaan napakymppiin, ui haaviin JA herättää livenäkin ylimääräistä sydämentykytystä, jota ei tarvitse lääkitä beetasalpaajalla? Nolla. Tasan ja pyöreä nolla.

Nainen nauttii vapaudestaan. Mutta jossain nauttimisen ja sunnuntaipäivän raukean pysähtyneisyyden välillä uinuu ajatus parisuhteesta. Sellaisesta, jossa ihan oikeasti olisi hyvä molempien olla. Naisella on lapsenomainen usko siihen, ettei Sen Sopivan kanssa ahdistu, pitkästy, joudu tinkimään periaatteistaan, toiveistaan tai odotuksistaan. Nainen uskoo, että voisi kasvaa rakkaudessa, koska elämässäkin teki niin. Nainen on nyt aivan eri ihminen äitinä, ystävänä, työtoverina, miksei sitten rakastettuna?
Jos on ajatus elämänmittaisesta rakkaudesta saanut aina ahdistumaan, alkaa ahdistus hiljalleen hellittää. Edes vähän. Käsi sydämelle ja ketään tahallisesti loukkaamatta, Naisen mielestä "se tavallinen elämä" on niin kovin tylsää. Että käydään töissä, kaupassa, lenkillä ja illalla nukkumaan tietäen, että huomennakin käydään töissä, kaupassa, lenkillä ja illalla nukkumaan. Toisintoarki, toisintoelämä. Sitä kestää viikot, mutta viimeistään viikonloppuna on pakko tapahtua jotain. Jotain muuta, kuin että syödään vähän paremmin ja katsotaan illan elokuva loppuun. On pakko olla sutinaa, tekemistä, virikkeitä ja äkkikäännöksiä. Vaihtelua. On ihanaa olla lasten kanssa, on ihanaa käydä töissä ja kyntää arkea, siivota, käydä kaupassa, imuroida auto ja ilmanvaihtolaitteen suodatin tietäen, että joka toinen viikonloppu on mahdollisuus riisua hanttihaalarit ja pukea glitteriä ylle. Että voi juhlia. Tavata uusia ihmisiä. Tavata vaikka juuri hänet.
Vähiten maailmassa Nainen kestää tylsyyttä. Ja vakiintunut parisuhde on aina sellaista hänelle edustanut. Mutta hiljalleen Nainen on alkanut pohtia asiaa toiselta tolalta. Kenties sitä voisi jo luopua juhlista ja glitteristä, jos saisi jotain kiinnostavaa tilalle. Kenties jossain tuolla onkin mies, joka kestää tylsyyttä aivan yhtä vähän. Jonka kanssa voi olla sutinaa, tekemistä, virikkeitä ja äkkikäännöksiä. Tarvitseeko parisuhteen aina merkitä hauskan elämän hautajaisia, vai onko parisuhteen toinen osapuoli vain ollut harvinaisen tylsää lajia? Kenties tuolla jossain on mies, jonka kanssa elämä ei ole yhtä kuin kaksi metriä syvä kuoppa.

Jotain muutakin on tapahtunut. Nainen on tavannut tarpeeksi miehiä ymmärtääkseen, ettei neljä lasta ole mikään este. Enää. Ehkä silloin neljä vuotta sitten oli, mutta ei enää. Hyvänen aika, kahta vanhinta ei juuri näy, eikä kahta nuorintakaan tarvitse olla koko aikaa kaitsemassa. Naisella on aivan yhtä vähän tai paljon aikaa, kuin kenellä tahansa päivätyötä tekevällä yksinhuoltajalla, oli lapsia sitten yksi tai neljä. Sitä aikaa riittää, jos katsoo ajan riittämisen olevan vaivan väärti. ”Ei minulla ole aikaa parisuhteelle” tarkoittaakin kenties; ei minulla ole aikaa tylsälle parisuhteelle. Ei meinaan ole. Eikä ole aikaa juosta turhilla treffeillä, chattailla, puhua puhelimessa ja tehdä karsintaa vitunhokijoiden, hitaasti syövien, sadistisien psykopaattien, stalkkereiden ja sarjapanijoiden joukosta. Että se siitä, nettideittailun ihmemaasta.

Missä sitten nelikymppinen raitis, urheilullinen ja täysipäinen nainen tapaa nelikymppisen raittiin, urheilullisen ja täysipäisen miehen? Ei missään. Tämä nelikymppinen kun ei tapaa miehiä harrastuksen, työn tai tuttavapiirin välityksellä. Tämä nelikymppinen ei tapaa miehiä kuin baarissa ja sielläkin vetää luokseen jokseenkin vain kusipäitä. Johtuneeko se sitten Naisesta itsestään, vai siitä, että baareissa tapaa käydä enimmäkseen kusipäitä. Mene ja tiedä. Jossain tuolla on kuitenkin mies, joka samoin miettein käy kohti aurinkoista lauantaipäivää pakaten treenikassia aivan kuten Nainenkin. Jossain tuolla Nainen kävelee miehen ohi, aivan kuten onnensakin. Eivätkä he ehkä koskaan tapaa, koska kaikella on tarkoituksensa. Silläkin.

Nainen sulkee läppärin, ottaa treenikassin ja lähtee kohti salia ja tervettä kipua, ja miettii mielessään nasevaa aloitusta treffisivuston profiilille. Mitä jos sittenkin…



torstai 16. lokakuuta 2014

Karmanusko

Naista on alkanut vanhemmiten vaivata merkillinen karmanusko. Miltei maaninen pyrkimys puhtaaseen omaantuntoon, hyvään ja oikeaan, ohi egon ja oman navan. Eipä sillä, että korkkiruuvin kieroon kasvanut ennestäänkään oli. Mutta hyvän tekeminen ja pahan karttaminen elämänuskona on saanut aivan uudet mittasuhteet Naisen mielessä.

Kun Nainen tapasi Lastensa isän, hän oli vielä tukevasti avoliitossa kihlattunsa kanssa. Siinä eivät paljon parisuhteet ja lupaukset pidätelleet, kun uusi rakkaus ryskäsi sydämenseinästä läpi. Parikymppinen Nainen oli kakara niin monella tavalla. Hedonistinen haluineen ja tahtoineen, kuolematon kaikessa olettamuksessaan, mitä kuuluu elämässä saada. Nainen halusi Lastenisän ja Lastenisän myös sai. Vuosia ja vuosia myöhemmin Nainen oli edelleen sitä mieltä, että terveeseen suhteeseen ei kukaan pääse väliin.  Rakastumiselle täytyy olla jokin tila elämässä ja jos sen tilan täyttää tärkeä ihminen, ei väliin muuta mahdu. Valitettavasti joskus parisuhteessa toisen osapuolen mielen täyttää tärkeä ihminen ja toisen ei. Sellaiseen väliin on varsin helppo päästä.
Ihmisellä on kuitenkin vapaa tahto ja vapaus tehdä tahdollaan mitä taitaa. Parisuhteessakin ihastumiset tulevat ja menevät ilman, että niitä tarvitsee ajatusta pidemmälle päästää. Ja vaikka päästäisikin, kuka on kyllin synnitön heittämään ensimmäisen tai edes sen toisen kiven?

Eronsa jälkeen Nainen ajatteli, että mikäli kohtalo paiskaa eteen uuden rakkauden, paiskaa kohtalo sen syystä. Eronneen, karanneen tai pystyynkuolleen. Eipä sillä että olisi mitään mainittavaa paiskannut. Paitsi lähinnä jälkimmäisiä. Vaan sitten saapui karmanusko. Edelleenkään Nainen ei nakkele kivillä ketään, mutta karmanusko estää Naista tekemään sitä, mitä ei kohdalleenkaan soisi. Toisen oma on toisen oma ja ehdoton nounou. Periaatetta on ollut erityisen helppo noudattaa, sillä tähän asti kylkeen kiinni kasvaneet ovat olleet mitä vapainta riistaa. Tähän. Asti.

Nainen oli siis päättänyt elää visusti periaatteidensa mukaan, eikä aio rikkoa päätöstään edes periaatteen vuoksi. Omatunto on puhdas ja mieli hyvä. Entä mitä tekee Universumi, kun Nainen on päättänyt elää visusti periaatteidensa mukaan, joita ei riko edes periaatteen vuoksi? Langettaa kiusaukseen. Laskee eteen miehen, joka ei luovuta. Joka on keksinyt haluta Naisen, jo ensimmäisellä kerralla aikoja sitten, silloin kun silmänsä tähän laski. Neitsytmiehen.
Kuukauden ajan Neitsytmies on viestitellyt. Ei tietenkään joka päivä, stalkkeria tästä fiksunoloisesta uroksesta ei saa tekemälläkään. Jokaiseen viestiin Nainen on vastannut kiitos, mutta ei kiitos. Milloin kohteliaasti, milloin närkästyneenä, sillä Neitsytmies on varattu ja varattuna pysyy. Ei Naisella ole kuitenkaan tarvetta olla törkeä, haistattaa tai vittuilla huolella, ehei, mies ei ole sanonut mitään törkeää. Vain haluavansa Naisen. Mutta millä tavalla?

Neitsytmies on parisuhteessa, eikä suostu kysyttäessäkään kertomaan siitä mitään. Vaikka lopputulemaa tieto ei muuta, Nainen tahtoo tietää miksi mies keksi haluta Naisen. Eikö saa kotona, vai eikö kotona saatu riitä? Fiksu mies jättää vastaamatta kysymykseen, sillä Naisella olisi ollut muutama napakka vastaus kumpaankin vaihtoehtoon. Mies haluaa Naisen. Piste. Nainen kertoo haluavansa Volvon ja sirot korvat, vaan eipä ole näkynyt. Kaikkea ei saa. Ei edes puolta tahdoistaan.

Ensin Neitsytmiehen lähentely imartelee. Sitten ärsyttää. Mitä se oikein kuvittelee? Että Nainen olisi valmis varatun miehen kertavedoksi? Tai pikkupikku rakastajattareksi, ymmärtäjäksi ja sen lämpimän lohdun antajaksi, jota miehinen mieli parhaiten ymmärtää?  Toistaiseksi sekä pään sisä-, että ulkopuoli on riittänyt yrityksiin ihan niiltä vapailtakin. Tosin johtaakseen aivan yhtä laihoihin lopputuloksiin. Noup. Naisella on periaatteensa ja karmanusko ja vuoroin vaihteleva ärsytys – viehätys Neitsytmiehen yrityksiin.
”Mitä jos se ei olekaan pelkän pesän perään, vaan oikeasti niin ihastunut suhun?”
”Siinä tapauksessa se lopettaisi suhteensa ja palaisi vapaana asiaan.”
”Entä jos se ei uskalla ottaa riskiä, ennen kuin on varma sinusta?”
”No se on voivoi sitten.”

Varma? Mistä tässä elämässä voi olla varma? Sitä paitsi. Miksi edes ottaa miestä, joka poraa vieraan koltun perään vielä vanhan liepeissä roikkuessaan? Jos jostain, niin siitä ainakin voi olla varma, että poraisi vastakin.

Ei kakkua voi syödä ja säästää. Eikä myöskään tuijottaa tekemättä päätöstä odottaen vielä parempaa. Kerma happanee ja koristeet kävelevät itsestään. Naisen kakut on syöty, suupielet hihaan pyyhitty ja komeasti röyhtäisty päälle. Nainen on vapaa panemaan ranttaliksi vaikka puolikkaan jalkapallojoukkueen kanssa. Vapaa ja vastuussa vain itselleen. Mutta jos Nainen panee ranttaliksi, hän panee tietäen että vastapuoli on aivan yhtä vapaa. Se on se periaate. Se karmanusko. Pitää jättää, ennemmin kuin pettää. Pitää lakata antamasta kenellekään turhia lupauksia ja ylläpitää toivoa, joka on jo kuollut. Pitää yrittää elää niin, kuin kaikesta todella joutuisi tilille. Teoistaan, sanoistaan, synneistään. Naisella on niitä tilitettäviä takataskussaan jo aivan tarpeeksi ensimmäiseltä neljältäkymmeneltä vuodelta. Miksi ottaa riskiä seuraavista?
Kiusaus on kuitenkin suuri. Vielä suurempi on huvitus Universumin Rakkausvastaavan toimintaa kohtaan. Juuri, kun Nainen on päättänyt ja pisteen päätökselleen laittanut luopua miehistä – aivan kaikenlaisista miehistä – paiskaa elämä eteen sellaisen, joka vieläpä uhmaa periaatteita ja karmanlakia. Aivan kuin ilkikurisesti olisi Taivas kuiskannut; tässä ota. Tämä mies ei vaadi sinulta kaikkea aikaasi, ei vahdi mustasukkaisena, ei halua tavata lapsiasi, änkeä arkeesi ja iltoihisi, antaa sinulle vain parhaansa ja kohtelee kuin prinsessaa. Tässä on, ole hyvä. Ota vaan. Ei sitä kukaan huomaa…

Mutta Nainen huomaa.
 
Eikö hän ole enemmän arvoinen, kuin rako jalkojensa välissä? Hoito ja aivoton pano. Kaunis koriste hyllyssä, josta pyyhitään pölyt kun ehditään. Tietenkin on. Siksi Neitsytmies  kuulemma haluaa juuri Naisen, eikä niitä kaikkia avuliaita kanssasisaria, jotka kernaasti lankeaisivat kontalleen. Vaan Nainen ei halua miestä, joka on aulis pettämään. Sellaisesta poisoppiminen kun on niin kovan työn ja tuskan takana. Niin jatkuu turha leikki, jossa toinen pyytää ja toinen kieltää, kunnes pyytävä osapuoli kyllästyy, sillä kieltävä ei koskaan. Eiköhän leikin loppu ole jo käsillä, vaikka kieltämättä kumman sitkeä Neitsytmies on. Vaan sitkeääkin itsepäisempi on Nainen. Jos jotain päähänsä saanut, se ei sieltä poistu. Nähty sekin.

Että kiitti vaan Universumi, tämä muistetaan kyllä.
 
 
 

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kenenkin ilo

Ruuhkabussi ottaa liikaa matkustajia. Kuljettajan on päätettävä pysäkille jätettyjen ja kyytiin ahdettujen kiukun välillä, eikä tehtävä näytä olevan millään muotoa helppo. Juuri kun ovet ovat sulkeutumaisillaan, saa joku hengästynyt kätensä ovenraosta sisään. Nainenkin oli juuri tehnyt niin, juossut minkä korkokengillään pystyi ja päässyt kyytiin. Ehtiminen on erävoitto, vaikka seuraava bussi tulisi jo viiden minuutin kuluttua. Joskus sellainenkin aika on liikaa.

Vannoutunut yksityisautoilija on joutunut vaihtamaan julkisiin. Kävipä niin, että Naisen työpaikka suljettiin tilapäisesti sisäilmatutkimusten vuoksi ja hän sai siirron kaupunkiin. Uutinen oli sekä hyvä että huono. Hyvä tietenkin, että vihdoin tutkivat. Mutta se tarkoittaa heiheitä kulkemisen vapaudelle ja musiikille liian lujalla moottoritiellä kello kymmenen minuuttia töihin. Bussilla ei raahata viiden hengen ruokaostoksia, eikä työmatkan pidentyminen ajallisesti juuri hymyilytä. Arkeen tuli yksi ratkaiseva mutka lisää, mutta aika pian Nainen löysi sen ainoa hyvän puolen kaksi kertaa päivässä sulloutumiseen; ihmisten tarkkailun.

Voi mitä mielikuvituksen materiaalia täpötäysi bussi tarjoaakaan! Tuolla rouvalla on pöyhkeä takaraivo. Se on ahkeran tupeeraamisen tulos ja viimeistelty sementinkovalla lakalla. Rakennekynnet, vahva meikki, taitaen rakennettu kuori. Vaan mitä miettii sisällään, timanttisormus väärän käden nimettömässä? Entäs tuo tumma poika sitten? Latinolta näyttävä, parikymppinen, valkoinen hammasrivi. Sellaiset sirot ja naisiinkäyvät kasvot, joissa tummat tuikkivat silmät. Treenikassi roikkuu rennosti olalta, käsi pitelee penkin selkänojaa. Onko se aina asunut kylmässä pohjolassa ja jos ei, niin mikä sai tulemaan tuhansien murheellisten laulujen maahan?
Nuoria. Aikuisia. Toiset kuuntelevat musiikkia kuulokkeista, toiset tuijottavat ulos siitä viipaleesta ikkunaa, joka näkyy päiden ja selkien takaa. Jokainen näyttää uponneen omaan kaikkeuteensa. Siirtymään, jossa pää on päivän askareissa, mutta kroppa matkalla kotiin.

Äkkiä vierestä kuuluu moi. Ja se sama moi alkaa kuulua joka aamu ja joka iltapäivä. Ei ole väliä juokseeko Nainen bussiin vai myöhästyykö siitä, Höpöttäjällä on Universumin Aikataulunsäätäjän antama lahja seisoa pysäkillä odottamassa, tai olla jo bussissa. Tietenkin höpöttäjä on tuttu. Hyvin tuttu jo yli kahdenkymmenen vuoden ajalta. Mutta juuri sitä lajia tuttu, jonka kanssa on kiva vaihtaa sana jos toinenkin kaupan lihatiskillä törmätessä, ei joka päivä ruuhkabussissa mennen ja tullen. Kun koko päivän puhuu töissä, olisi kohtuus saada olla hiljaa sen ajan kun bussi taittaa kohti kotia. Vaan kun ei.

Viikon aikana Nainen saa kuulla yksityiskohtaisia tarinoita henkilökohtaisista asioista, yleisöstä ja korvapareista viis. Jos on Höpöttäjällä Aikataulunsäätäjän lahja, on Naisella Puheenaiheen Vaihtajan. Höpöttäjä on hyväntahtoinen, eikä Naisen tarvitsisi kuin nyökkäillä ja toistaa muutamaa kuuntelua osoittavaa sanaa, kuten niinkö, aijaa ja aivan. Mutta. Pesukoneen käyttöikä yhdeksän kilometrin keskusteluaiheena on tasan yhdeksän kilometriä liian pitkä.
Höpöttällä on toisinaan ikävä piirre myös leuhkia asioilla, jotka eivät ikävä kyllä Naista sytytä millään muotoa. Ja aina niihin asioihin liittyy iso hintalappu. Naiselle kodinkoneiden merkki on täysin yhdentekevää. Kuten se, kuinka paljon joku saa veronpalautuksia tai mitä auton huolto maksoi. Naista ei Höpöttäjän leuhkiminen haittaa, sillä Nainen hyvin tietää mistä Höpöttäjä on lähtenyt aikuiselämäänsä rakentamaan. Aivan yhtä tyhjästä kuin Nainenkin. Se, että Höpöttäjällä on nyt oma asunto, vakituinen työ ja perhe, jonka kanssa matkustella ei ole Naiselta pois. Naisellakin oli kerran sellainen elämä. Nainen tietää, miten yhdellä henkäyksellä kaikki voi kaatua. Ihmiset. Vuodet. Kaikki.

Tänään Höpöttäjällä on kateuttamisvaihde päällä.
”Tarttis varata matka”.
Jaaha, here we go again…
Seuraa yksityiskohtainen selitys, miten paljon rahaa neljältä hengeltä meni viimeksi viikon Keski-Euroopan matkaan. Lennot maksoivat sitä ja hotelli tätä ja perillä vielä tuota. Yhteensä neljä tonnia!
Ei sellainen tee Naiseen vaikutusta. Ei niin mitenkään. Pikemminkin päinvastoin. Nainen tietää hyvin, että on olemassa kahdenlaisia ihmisiä; heitä jotka laittavat vaikka viimeiset roponsa viikon matkaan ja heitä, jotka ikinä eivät. Koska Höpöttäjä tekee kaikkensa, että Nainen neljän lapsen pätkätyöketjutettuna yyhoona olisi kateellinen neljän tonnin matkasta, on Naisen ilkikurisen pakko oikaista harhakäsitys.
”Olen niin pihi ihminen, etten ikinä laittaisi neljää tonnia matkaan. Matka kestää vain viikon ja sen jälkeen miettisin mitä kaikkea pysyvää kivaa silläkin rahalla olisi saanut.”

Käsi raamatulla ja täysin vilpittömin mielin. Nainen ei kuuna kullan valkeana eläisi viikon matkan muistolla seuraavaa vuotta. Mutta neljällä tonnilla vaatteita, kenkiä, koruja, laukkuja, sisutustarvikkeita, elektroniikkaa, CD-levyjä, kirjoja… Toiset ihmiset elävät enemmän elämyksistä, toiset konkreettisista asioista. Eikä siinä ole mitään väärää. Naiselle valinta päivä shoppailua proteiinipatukan ja vesipullon varassa vai täydellinen kattaus hyvässä ravintolassa ei nyt vain satu tuottamaan minkäänlaista vaikeutta. Ruoka on polttoainetta, uusi pusero pitempiaikainen silmänilo. Eikä Nainen edes ole materialistinen ihminen, päinvastoin. Kaikki elämänarvot sijaitsevat siinä henkisellä janalla kuitenkin. Kyse on lopulta siitä, mikä tuo iloa kullekin.

Nainen tuntee nimeltä kaikki kaupunkinsa yökerhot, mutta vain pari ruokaravintolaa jälkimmäisten ollessa huomattava enemmistö ensiksi mainittuihin verrattuna. Ruokaa löytyy kotoakin, hyvää seuraa ja vastakkaista sukupuolta ei. Onko Nainen siis kevytkenkäinen uutta (vanhaa) nuoruuttaan elävä hupakko, vai syömishäiriöinen itara juntti, joka ei ymmärrä mitä Chaud- froid (kylmää paistettua lintua tai muuta hienoa lihaa päällystettynä paksulla kastikkeella ja laseerattuna paistoliemestä valmistetulla hyytelöllä) tarkoittaa, tai että Noisettes (pienet paistetut tai pariloidut vasikan- tai lampaanfileeviipaleet) ei ole pähkinä monikossa? Kuka sen määrittelee, kenen ilo on paras ilo, kenen elämys suurempi, kenen onni väkevämpi? Tietenkin Nainen tahtoisi matkustella. Kukapa ei? Mutta tahtojen jonossa matkustelu pitää häntäpäätä. Höpöttäjän yritelmä lietsoa kateutta matkan varaamisella on siten sama kuin olisi ilmoittanut menevänsä lauantaina Prismaan. Höpöttäjä on pettynyt. Sen näkee silmistä. 

Aina asiat voisivat olla paremmin. Aina voisi olla kauniimpi, laihempi, lahjakkaampi, rohkeampi, nuorempi. Rahaa voisi olla enemmän ja laskuja vähemmän. Hieno auto. Ainakin hienompi kuin exällä. Työ, joka ei tunnu työltä. Harrastus, jolle on loputtomasti aikaa. Edustava perhe, tai edes joulupotretti, jossa kukaan ei kaiva nenää. Aina voisi. Mutta kun ympärillä on läheisiä vakavien sairauksien kanssa, asiakkaina yhteiskunnan reunalle potkittuja ja peilissä kasvot, joissa tikittää loputon aikapommi, tietää, ettei ihan aina edes voisi.
Höpöttäjälle neljän tonnin matka on Se Juttu Elämässä, mutta ei lainkaan vertailtavissa Naisen Se Juttujen kanssa. Kummankaan unelmat eivät ole toistaan huonompia tai ylevämpiä. Ne vain sattuvat nyt olemaan niin eri lajia. Ne elämät.
”Toivottavasti löydätte kivan kohteen ja vietätte ihanan loman”, sanoo Nainen täysin vilpittömin mielin. Bussi pysähtyy, niiaa päästämään lastenvaunut ulos ja aurinkoon. Pysäkillä on isoja kultaisia vaahteranlehtiä, ne saavat siivet ilmavirrasta tai tuulesta tai siitä ilosta, että näyttävät niin kauniilta. Ulkona ihmisiä tulee, ihmisiä menee. Kuin lehdet kadulla pyörivät elämässään ymmärtämättä, miten kauniita ovat. Jonkun pitäisi kertoa se heille.
Höpöttäjäkin näyttää vähemmän pettyneeltä. Ehkä sen mieli vaeltaa jo suolaisissa aalloissa ja auringon paahteessa, paikoissa joihin Nainen ei voisi nahkansa kera edes mennä.
Mutta sitähän Höpöttäjä ei tiedä.

Yksi asia on varma. Huomenna Nainen lähtee aikaisemmalla bussilla töihin.



lauantai 4. lokakuuta 2014

Kiitollinen, siunattu, onnellinen

Eräs tunnettu suomalainen räppäri lausui eräässä tunnetussa biisissä kuolemattomat kolme sanaa. Vaikka näiden sanojen pyhä kolminaisuus on puhkipuhuttu, aiheet eivät koskaan.

Kiitollinen, siunattu, onnellinen. Sellainen on Nainen. Jokaisesta aamusta, jonka saa nousta sängystä, syödä aamupalan, herättää lapset ja kiirehtiä töihin. Koska se tarkoittaa, että on koti jossa nukkua, ruokaa jota syödä, lapset joita rakastaa ja työtä jota tehdä. Koska on perhe. Läheisiä. Ystäviä. Vapaus. Vapaus tulla, vapaus mennä. Ajatella, puhua ja olla omien mielipiteidensä takana. Kyky tulla ihmisten kanssa toimeen. Kyky olla provosoitumatta, kadehtimatta ja kantaa kaunaa. Harrastuksia. Rahaa ostaa ruokaa ja maksaa laskut. Terveyttä, toimintakykyä ja kivuttomuutta. On pää, jota ei särje lohduttomasti ja selkä, jonka pystyy oikaisemaan huutamatta ääneen. Tavarat pysyvät käsissä ja muistot mielessä. Vahva vartalo ja vielä vahvempi mieli.  


Kiitollinen, siunattu, onnellinen. Että voi kuulla, haistaa, maistaa ja nähdä. Sankan aamusumun lokakuisessa hämärässä. Auringon kehrän, puiden kultaiset lehdet ja peilityynen järven pinnan. Puhua. Laulaa, nauraa, itkeä, unelmoida, toivoa ja tuntea. Että aina on joku jolle soittaa. Ja aina on joku, joka ymmärtää.
Että voi pitää pientä kättä omassaan. Se on pieni niin lyhyen hetken, eikä kohta enää ota äidistään kiinni suojatiellä. Paitsi sitten taas, kun äidin käsi on hauras ja harmaa. Että voi kertoa tarinoita lapsuudesta. Satuja. Opettaa miten lasketaan kertotauluja ja virkataan silmukoita. Että isojen kanssa voi vääntää kotiintuloajoista, pyyhkeistä lattialla ja äidin karkkijemman kähveltämisestä. Koska se tarkoittaa, että ovat siinä. Silmän alla ja sydämessä. Elossa, olemassa. Terveinä. Vahvoina. Että ylipäätään on lapsia joissa elämä jatkuu sitten kun itsellä enää ei. Kenties vuosia on vielä kylliksi. Nähdä lasten kasvavan. Lastenlapset. Lastenlastenlapsiakin. Kenties. Ja jos ei, sitä ei tiedä vielä.

Kiitollinen, siunattu, onnellinen. Kaikista menneistä vuosista. Kaikesta onnesta ja ilosta. Kaikesta kivusta ja kärsimyksestä. Kiitollinen avioliitosta. Kiitollinen erosta. Kiitollinen kasvusta, jonka kumpainenkin osaltaan mahdollisti. Vain mennyt teki tästä hetkestä tällaisen. Elämän näköisen elämän. Poluiksi puskettu murheiden metsä, pitkospuut ajatusten suolla.

Elämä on antanut Naiselle niin paljon. Se kaikki on pientä ja kovin vaatimatonta. Se kaikki on suurta ja mahtipontista. Se kaikki voi olla ohi hetkessä, eikä kukaan tiedä koska. Sellaisen tiedon kanssa Nainen herää joka aamu. Sellaisen tiedon kanssa menee iltaisin nukkumaan. Sellaisen lahjan näet antoi elämä. Rajallisuuden ymmärryksen.
Joku viisas sanoi näin; ”luulet eläväsi vain kerran. Se on vale. Elät joka päivä, mutta kuolet vain kerran.”

Parempi elää kuolemanpelossa, kuin elämän.

Tänään Nainen on erityisen kiitollinen. Satatuhatta! Upea luku, joka pyöräytti laskurin kuusinumeroiseksi. Aivan käsittämätöntä ja mahtavaa.
Kiitos kuuluu Teille. Kiitos Sinulle, joka jaksat lukea jokaisen postauksen ja tulla sivuille siksi yhä uudelleen. Kiitos Sinulle satunnainen vierailija. Kiitos silloin tällöin kurkkija. Ilman Teitä ei olisi tätä blogia. Olisi päiväkirja ja huono käsiala. Sellainen kiireisen lennokas ja hätäinen.

Lämmin halaus ja kaikkea hyvää Sinulle.