sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Viiden kohdan teoria

Hieman ennen tarkoitusperien erilaisuuteen kariutunutta ”tämän miehen haluan” episodia, Nainen mietti millaisia ominaisuuksia haluaisi elämänsä rakkauden ja toisaalta myös elämänsä työn edustavan, ja selkeyden vuoksikirjasi toiveensa ihan paperille. Kuulostaa ehkä naiivilta, mutta ylös kirjoittaminen toimii jäsentäjänä pelkkien ajatusten ollessa vain helinää korvain välissä. Sitä paitsi, kukaan ei ole kieltänyt toivomasta isommin ja tavoittelemasta enemmän, vaikka esiriipun laskeuduttua ja aplodien vaiettua ei voi ketään oikeuteen haastaa, mikäli osti liput väärään näytelmään elämässä.
Hämmästyksekseen Nainen huomasi unelmaduunilistan sisältävän huomattavasti vähemmän adjektiiveja. Sellainen voi oikeastaan kertoa vain kahdesta; joko siitä, että rakkaus on elämässä tärkeämpää kuin työ, tai sitten puhtaasti tarjota selityksen sille, miksi Nainen on yhä sinkku. Arvatenkin varsin vaikea sellainen.

Kun Nainen sitten tapasi miehen, joka vastasi pitkälti tuota listaa, ajatteli hän mahdottoman käyneen todeksi. Mutta. Ikäväkseen oli unohtanut yksilöidä dream match – listaan sellaisen oleellisen seikan, kuten miehen olisi hyvin toivottavaa olla tositarkoituksella. Tietenkin Universumi huomasi loistavan vitsin mentävän aukon Naisen listassa ja tunki sen täyteen mitä parahinta huumoria. Kiitos tästä.


Muutamaa päivä tapaamisen jälkeen Nainen törmäsi viiden kohdan teoriaan. Kumppanin haussa on oikein miettiä mitä haluaa ja jopa kirjata seikat ylös – kiitos tästä ­­– mutta listasta pitäisi poimia vain viisi oleellisinta kohtaa. Tämä teoria pohjautuu aivan oikeutetusti siihen, että kaikkea et voi saada samassa paketissa. Et vaan voi. Mutta viisi itselle tärkeintä ominaisuutta tulee silti tulevasta kumppanista löytyä, jotta suhteella on menestymisen mahdollisuudet. Viisi kuulostaa äkkiseltään ihan käypäiseltä, mutta on kuitenkin yllättävän vähän. Kokeile vaikka.

Sanotaan vaikka niin, ett Nainen haluaisi kumppaninsa edustavan seuraavaa; Uskollinen, suvaitsevainen, sivistynyt, älykäs, hauska, sosiaalinen,  käytännöllinen, intohimoinen, spontaani, liikunnallinen, pitää lapsista ja koirista, on väleissä menneisyyden ihmisten kanssa, omaa samat kiinnostuksen kohteet, osaa antaa ja vastaanottaa rakkautta, hellii, on suht omanikäinen, tykkää kaupunkilomista, tarpeeksi pitkä, kohtuullisen hyvin toimeentuleva, arvomaailmaltaan samankaltainen, tupakoimaton, alkoholisoitumaton, väkivaltaa inhoava, avoin, rehellinen, utelias oppimaan uutta ja kehittämään itseään, kiinnostunut terveydestä, pukeutuu tilanteeseen sopivasti, keskustelutaitoinen, syvällinen, halukas sitoutumaan…. jne. Viisi näistä. Viisi???

Mistä kaikesta pitäisi tinkiä? Voisiko ismitön Nainen kuvitella olevansa äärivihreän himokierrättävegaanin kanssa, joka elää omavaraistalouttaan Pälkäneellä kylmä vesi kaivossa, mikäli mies olisi pitkä, uskollinen, hauska, liikunnallinen ja pitää lapsista ja koirista? Siinä näet oli tasan viisi ominaisuutta. Vai kaatuisiko suhde siihen, että mies kuolisi henkisesti joka kerta, kun Nainen vetäisi nahkasaappaat jalkaansa ja vääntäisi avainta auton virtalukossa lähteäkseen tuhlaamaan valtion varsin muodollista palkanmaksua sinne, missä parkkipaikkoja on aivan liian vähän ja kauppoja liikaa?


Arvomaailman ja mielenkiinnon kohteiden on hyvä kohdata. Okei. Arvomaailma ja mielenkiinnon kohteet lukittu. Sitten vielä kolme lisää. Älykäs, hauska ja uskollinen? Entä jos mies vihaa koiria, haluaa maata auringossa kaikki mahdolliset ja mahdottomat lomat, eikä helli ikinä? Aaargh! Kuka idiootti keksi tämän teorian?
Mistä kaikesta Nainen voisi tinkiä? Spontaani – tervetuloa tylsyys. Syvällinen – juu, TREsemmén hiuslakka on kovempaa, kuin Osiksen (haukotus). Liikunnallisuus – ostetaan iso pussi sipsejä, 500g irtokarkkeja, perhepizza, tiramisujäätelöä ja kaksi puolentoista litran Pepsiä. Sokerilla. Ja puolen vuoden kuluttua vaatteet kivijalkaputiikista, joissa jokaisen koko – ja hintalappu on kolminumeroinen.

Nainen pääsi teeman ytimeen saatuaan deittisaittinsa postilaatikkoon viestin.
Miehen ensimmäinen ja ainoa kysymys oli, lasketteleeko Nainen. Hassua. Naisen näkökulmasta vuodessa on kolme muutakin vuodenaikaa, joten miten yhden harrastus voisi olla The Kysymys? Varmaankin siksi, että se oli miehelle tärkeää, kenties hänen yksi viidestä. Ehkäpä lasketteluun liittyy muutakin, jokin elämäntavapakuvio, joka ei asiaan vihkiytymättömälle aukea.
Entä jos joku olisi luonteeltaan 99 % oikea, mutta ei voi sietää talvea? Voiko kukaan olla 99 % luonteeltaan oikea jos vihaa talvea? Syntyi mielenkiintoinen keskustelu toiveista ja mikä on realistista, miten unelmia pitää olla, mutta ne tulee suhteuttaa oikeaan elämään, ettei rima nouse liian korkealla. Realistina Nainen ajattelee, että jostain on pakko tinkiä ja joissain poluissa tultava vastaan. Vaikka laskettelua ei aiokaan koskaan aloittaa.

Nainen on tapaillut pitkiä, lyhyitä, tummia, vaaleita, lukeneita, kokeneita ja vähemmän. Toisten kanssa pidempään, toisten ei. Heissä ei ole ollut yhdistävänä tekijänä kuin yksi; ovat kaikki melko suurella varmuudella miehiä. Ihastumisen arvoitus ei ole kiinni yhdestäkään listasta, mutta asiat, jotka kääntyivät itseään vastaan ovat juuri niitä, jotka siitä eivät sittenkään löytyneet. Vaikka Nainen viehättyykin pitkistä ja tummista, vaalea (joskin pitkä) Vaakamies sai sydämen levottomaksi. Entäs sitten kyseisen miehen tupakointi, alkoholinkäyttö ja haluttomuus sitoutua? Jjep.

Ovelana otuksena Nainen päättää muotoilla viiden kohdan listansa täsmätoiveiden sijaan hieman pehmeämmin. Yhdistellä. Harkinnan tuloksena löytyi viisi tulkittavaa kohtaa, jotka Nainen haluaisi dream matchinsa täyttävän.

Henkisesti tasapainoinen

Parisuhdeorientoitunut
Terveet elintavat
Hyvää seuraa
Ulkoisesti miellyttävä


Näihin viiteen on saatu dumpattua aika monta oleellista juttua. Henkisesti tasapainoinen ihminen ei lyö, ei harrasta valtapelejä, piilottele kaapissaan luurankoja. Parisuhdeorientoitunut haluaa sitoutua, on uskollinen ja valmis tekemään asioita suhteen eteen. Terveet elintavat, niitä tuskin tarvitsee edes avata. Hyvää seuraa oleva mies on keskustelutaitoinen, hauska, älykäs ja tykkää pitkälti samoista asioista, kuin Nainen. Muutenhan hän ei olisi hyvää seuraa, heh. Ulkoisesti miellyttävä omistaa muutakin kuin ne kauhtuneet verkkarit, ajaa parran, hoitaa hampaansa ja tuoksuu hyvältä. Kiiltokuvaa tai salihemmoa Nainen ei  edeshalua.

Noin. Nyt on tilaus laitettu sisään. Sitten vain odotellaan, mitä se Universumi seuraavaksi keksii. Niin, tai no, mitäs siinä unelmaduuni –listalla  nyt olikaan…?



keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Nyt riitti

Se voi tapahtua kenelle tahansa. Ihan kenelle tahansa. Vai voiko?

Nainen ei ole heitä, joilla syvään uurretusta kaula-aukosta kurkistaa kaksi sievää porsaankannikkaa ripirinnan. Kas kun ei omista kumpiakaan, ei uurrettuja kaula-aukkoja, porsaista nyt puhumattakaan. Nainen ei kulje roiskeläpässä, polvenylisaapikkaissa, ohuen ohuet sukkahousut reittä vilkkuen. Sosiaalisessa mediassaan ei ole ainuttakaan provosoivaa kuvaa, saati päivitystä. Nainen ei heitä kaksimielistä läppää, laita linkkiä ”näin saat seksielämästäsi enemmän irti” tai kuolaa palomieskalenterien perään päivityksissään. Treffipalstalla kertoo hakevansa vakavaa seuraa, eikä tosiaankaan kertavetoa. Ja mitä tapahtuu? Toistuvasti ja alati Nainen törmää samaan asiaan. Törkyyn, jota ei mitenkään pyydä.

Nainen tapaa miehen, johon ihastuu ensimmäisen kahden minuutin aikana. Molemminpuoliselta se vaikuttaa, kiinnostus ja kemia. Ja sitten mies paljastuu nettisaittisaalistajaksi, jonka ainoa kiinnostus sijaitsee noin metrin korkeudella kantapäästä lukien. Nainen on vain kävelevä väline mielihyvään, yläpäähän tarvitsee kiinnittää hetken huomiota päästäkseen siihen ainoaan kiinnostavaan käsiksi. Millainen olo siitä tulee? Kusetettu. Tyhmä. Halpa. Mitään ei ole tapahtunut, ja Nainen tuntee olevansa halpa. Jokinhan miehen sai kiinnostumaan, se jokin veti puoleensa ja kuiski ”täällä minä olen, kas täällä. Ilmaista lempeä illasta aamuun.” Vaikka todennäköisin selitys on yksinkertaisuudessaan se, että Nainen nyt vain sattuu olemaan nainen. Tavallinen, omat hampaat ja tukka, kaikki raajat tallella, eikä vaikuta jälkeenjääneeltä, joten ainakaan siksi syytettä ei kukaan viikseen vetämisestä nostaisi. Treffipalstalla on helppo laittaa myös niitä täysin suoria ehdotuksia ja kuvauksia siitä, mitä kaikkea olisi kiva harrastaa. Se ei Naista toki yllättänyt, lähinnä kyseisten ehdotusten lukuisa määrä.

Toivuttuaan pari päivää näistä ”minun olisi pitänyt” (tehdä heti ensimmäisessä lauseessa selväksi, kyseenalaistaa, epäillä ja varsinkin tunnistaa jo verekseltään) Nainen päätti, että se ei ole hänen vikansa. Luojan kiitos vainu varoitti kuitenkin, ja se vainu varoitti ajoissa. Se opetti, että seuraavalla kerralla Nainen osaa kyseenalaistaa paremmin. Varautuu. Mutta ei totisesti osannut varautua, mitä seuraavaksi tuli.

Puhelin soi kello iltapäivä Naisen pitäessä Tyttöprinsessan sairastuvassa siisteyttä ja järjestystä yllä. Numero on Naiselle ennestään tuntematon, mutta vastaa kummemmin ajattelematta etunimellään, kuten aina. Ääni on vieras. Nainen ei voisi sitä mitenkään tunnistaa, sillä edellisestä kerrasta on aikaa ainakin 25 vuotta. Lapsuudesta, vanhempien perhetuttujen pojasta. Toki he ovat facebookissa olleet ystäviä jo vuosia. Nainen on nähnyt söpöjä kuvia miehestä lastensa kanssa, miehestä lomareissulla tyttöystävän kanssa, miehestä, joka vaikuttaa kaikin puolin kunnolliselta, varakkaalta ja hyvässä toimessa olevalta järkevältä ihmiseltä. Vaikuttaa. Vaikutti. Aina tähän puheluun saakka.
Humala tulee läpi. Säälittävä, sönkkäävä aamusta aloitettu juominen. Mies kertoo kokeilleensa ihan piruuttaan onko Nainen kotona. Piruuttaan. Hmm. Kaivanut numeron ties mistä, lukenut facesta, että on kotona tyttärensä kanssa ja soittanut. Ihan kokeillakseen. Aha.

Ensimmäinen ajatus; lomalla, nollaa ja vetää siellä yksinäisiä perseitä. Haluaa vain jutella jonkun kanssa ja Nainen nyt sattui olemaan se joku. Ihan ensimmäinen ajatus meni yhtä metsään, kuin se ”tämän miehen minä haluan” –nettideittipaskapäästä muodostettu. Tai eihän se edes mennyt, Nainen olisi juuri sen miehen halunnut. Ainakin ennen mitäsittenpaljastuikaan -osiota.
Puhelun teema käy melko pian selväksi. Mies retostelee painaneensa muutakin kuin jalanjälkensä Thaimaan hiekkaan. Ja paljon. 150 naista kolmeen vuoteen. Ja heti perään puhuu lapsistaan. Erostaan. Pettymyksestään elämään. Ja sitten, miten kakkonen on ykkönen ja sitten taas työstään, jossa hänelle maksetaan kotiin. Ja vielä panemisesta. Veljestään. Perheestään. Nainen kuuntelee humalan huojuttamaa ääntä ja elämän horjuttamaa mieltä, ja miettii missä on piilokamera? Puhelu loppuu napakasti Naisen puolelta matalan äänen hoettua; ”sä olisit varmasti hyvä pano”. Nainen tallentaa miehen numeron kännykkään nimellä; älä vastaa.

Anteeksi, mitä helvettiä juuri tapahtui?

Jos jokin on maailmassa täysin platonisella tasolla, niin ihmiset, jotka kuuluvat hamaan lapsuuteen. Taas alkaa oikein varsinainen juhlapuhe. Minun olisi pitänyt. Sanoa heti, etten kuuntele tuollaista, lopettaa puhelu. Klikata ”poista kavereistani”. Minun olisi pitänyt. Niin siis kenen olisi pitänyt? Pyysikö Nainen tätä törkypuhelua? Provosoiko siihen mitenkään? Oliko se vain sattumaa, vai Universumin typerä kepponen.
Jaa, sinäkö luulet, että voit tunnistaa persreiät ja välttyä sellaisten vonkaajilta? Odotapas, tätä et tiennyt tulevan…

Ei. Tätä Nainen ei totisesti tiennyt tulevan. Että alkoholisoitunut,  seksiaddikti sekopää perhetuttu lapsuudesta soittaa umpitunnelissa iltapäivällä kesken pyykinviikkauksen ja puhuu kymmenen minuuttia siitä, miten hienoa on elää seksuaalisesti täysin vapaassa suhteessa. Ensin tulee halpa olo. Sitten saapuu sääli. Se, mikä puhelusta paistoi läpi, oli jumalaton pettymys kaikkeen. Se yksinäinen hetki, kun ei ole ketään kelle soittaa, kuulla inhimillistä lämpöä äänessä, löytää yksikin syy olla vetämättä itseään köyteen juuri nyt. Sellainen tuli läpi hyvin vahvasti, kaikista niistä sanoista, jotka tulivat karkean tulituksen välissä. Kaikki se, mitä Nainen tiesi lukemansa perusteella seksiriippuvuudesta, tuli hänelle toteen kerrotuksi hetki sitten.

Miksi juuri Naiselle?

”Olenko minä mitenkään provosoinut jutuillani, kuvillani, millään?” kysyy Nainen miespuoliselta ystävältään myöhemmin samana iltana.
”Et. Ei se sitä tarkoita”
”No mitäs sitten? Jokuhan mussa on vikana?”
”Se vaan huokuu susta”, vastaa miespuolinen ystävä.  Halpa? Lutka? Kevytmielinen kertaveto?
”Niin mikä”, kysyy Nainen henkeään pidätellen, valmiina puolustamaan kantaansa ja ylipäätään olemassaoloaan.
”Sellainen henkinen vahvuus”.

Aha.

Miten ihminen voi muuttaa itseään, jos se jokin ei ole käytös, puhe tai tavat? Miten joillakin vain sattuu olemaan karma ja vetovoima, jolle ei voi mitään? Onko ihmisillä ylipäätään karma? Miksi Nainen päätettyään, että hänen ruumiinsa ei enää koskaan ole yhdenkään miehen ykköshalu, koska pään sisäinen on parasta antiaan, saa täysin puuntakaa puhelun, joka koskee vain ja ainoastaan juuri sitä? Nainen kokee yhä kasvavaa vastenmielisyyttä ylipäätään aihetta kohtaan, juuri näiden viimeaikaisten tapahtumien vuoksi. Eikä mitään ole edes tapahtunut. Helvettiin kaikki miehet. Helvettiin ehdotukset ja himokkaat mielet. Pitäkää tunkkinne vol. 2.

Jotkut asiat vain toistuvat. Herkkä rapupoika, Eetu Enseminäollut on kaksi kertaa kävellyt kirjaimellisesti kuoleman ohi. Ensimmäisellä kerralla vanha mies sai sydänkohtauksen erään aakkosaseman aulassa vain muutaman metrin päässä ja Eetu katseli, kuinka yhä harmaammaksi käyvää miestä elvytettiin. Lämmin kiitos aakkosaseman vartija, kun et sitten ymmärtänyt ajaa lasta sieltä ulos. Toisella kertaa Eetu oli menossa Siwaan, jonka portailla makasi vainaja peite kasvoillaan odottamassa poliisia ja ruumisautoa. ”Jaaha, kuollut”, totesi lapsi ja käveli ohi sisälle kauppaan. Hyvä ettei yli sentään. Kuinka moni kymmenkesäinen todistaa vuoden sisällä kahdesti vieraan ihmisen kuolemaa? Herkkä, intuitiivinen lapsi. Karma? Magneetti? Sattuma?

Jotkut asiat vain toistuvat.

Jospa Nainen vain nostaisi kädet pystyyn. Ehkä se vain on hänen osansa. Tulla kohdelluksi ja kohdatuksi seksin papittarena, vaikka elääkin täysin luostarielämää. Vai pitäisikö sittenkin panna menemään? Rietastella koko rahalla, ottaa irtopainoksia sieltä täältä, antaa ruumiinsa syliin ja seuraavaan, kun ei ole pysyvääkään tarjolla? Ei se järvi soutamalla kulu (tekonaurua).
Jokin tarkoitus tällä on. Tälläkin. Jokin opetus. Tai ei sitten ei. Näin vain tapahtuu. Kaikille. Tai no, ei ehkä kaikille, mutta joo.  Naisen pitää vain hyväksyä sukupuolensa, ikänsä ja statuksensa edustavan pelkkää ojektia, tai poistaa ilmoituksensa, miespuoliset ystävänsä facebookista, lukita ovet, sulkea verhot ja silmänsä. Tai piilottaa visusti henkisen vahvuutensa, tai mikä ikinä laatuaan liekään, joka huokuu hänestä. Ehkä tämä on ilmiönä vähän sama, kuin ison miehen syndrooma; aina on joku hyttynen haastamassa, kun näkee tarpeeksi pituutta ja hauista saada oikein kunnon turpaanveto.

Käsien noston sijaan on toinenkin vaihtoehto. Tapella vastaan. Henkinen munillepotku, vasen suora, kastraatio ilman puudutusta. Näitä Nainen aikoo treenata.
Antaa tulla karma. Täältä tulee takaisin. Nyt riitti.



maanantai 19. tammikuuta 2015

Opetus

Kaksi minuuttia. Siihen tarvittiin vain kaksi vaivaista minuuttia.

Nainen oli väsynyt hippaamiseen, viinanhuuruisiin viikonloppuihin, krapulan lamaaviin aamuihin. Nainen oli myös hyvin väsynyt kirjoittelemaan treffisaitilla. Lopen väsynyt suoriin ehdotuksiin. Epäsuoriin ehdotuksiin. Ehdotuksiin. Olihan joukossa muutama ihan fiksukin kai ollut. Mutta ei vaan natsannut molemmin puolin. Ääh, mä jaksa enää. En kirjoittaa, en tavata, en odottaa ja pettyä sitten kuitenkin. Niin ajatteli Nainen, kun jälleen uusi viaton viesti tipahti postilaatikkoon. Koska olet eronnut? Montako lasta? Mitä harrastat? Taas samat, jälleen uudesta ihmisestä. Plaah. Aivan erityisen väsynyt Nainen oli kertomaan olevansa neljän lapsen äiti. Kas, kun sellainen tieto karkottaa tehokkaasti kaikki laatu-uroot lauhkeammille niityille laiduntamaan. Mutta sitten tapahtui jotain.

Mies oli pitkä, tumma, komea. Ison ketjun myyntipäällikkö, fiksu ja lukenut iskä. Ja mikä parasta, itse isosta perheestä. Mies ei kavahtanut Naisen lapsilukua. Mies ei kavahtanut mitään Naisessa, vaan oli aidosti vakuuttunut Naisen erityisyydestä jo pitkän profiilitekstin perusteella. Niinhän siinä sitten kävi, he kirjoittelivat aikansa ja sopivat sitten lounastreffit. Huonon ilman vuoksi ensimmäinen tapaaminen oli keskustan ostoskeskuksessa. Nainen saapui täsmälleen sovittuna aikana, mies oli jo paikalla. Ja voi millainen mies! Nainen näki jo kaukaa miehen nojaavan kolmannen kerroksen kaiteeseen. Hyvin leikattu villakangastakki auki, kaulahuivi huolettomasti roikkuen, istuvat farkut. Ilahtunut hymy, lämmin halaus. Välitön ja vilpitön mies. Intuitio sanoi, että tässä on aito ihminen.


Siihen tarvittiin kaksi minuuttia ja Nainen oli myyty.


Lounasta seurasi kahvi pitkän kaavan mukaan viehättävässä pienessä kahvilassa. He istuivat pitkään, puhuivat kaikesta. Erosta, elämästä, siitä mitä kumpikin haluaa. Nainen huomasi uppoavansa syvälle miehen silmiin. Huomasi ajattelevansa, voiko tämä tapahtua hänelle. Voiko tuollainen mies todella istua tuossa, voiko kukaan viedä ensitapaamisellaan näin jalat alta? Tätäkö se on, kun sanovat ihastuneensa ensisilmäyksellä? Tätäkö sieluni soittaa ja sydämeni halajaa? Tätä. Voi, niin tätä. Lopulta oli pakko lähteä kotiin ja kohti arkea. Mutta mieli, se jäi kahvilan pehmeään valoon.

Vajaan viikon kuluttua se iski. Apua, mitä pukea päälle? Nahkahame on liian tyrkky, farkut tylsät, paitapusero virallinen. Toisten treffien vaatepaniikki. Lopulta Nainen valitsi valkoisen, rennon ohuen ja laskeutuvan paidan, harmaan lyhyehkön hameen ja pitkät saapikkaat. Hillityt korut ja alkuiltaan sopiva meikki.  Kiharsi vielä muutaman korkkiruuvin ohimoilleen, kiinnitti kullanvärisen perhospinnin ja sipaisi amorinkaarelle aavistuksen kiiltoa. Valmis! Vatsassa poltti, poskia kuumotti. Jännitti niin vietävästä. Nainen istui bussissa kohti kaupunkia ja mietti voiko tämän vielä perua? Voi. Ei voi. Ei totisesti kannata.

Mies odotti pöydässä. Nousi. Kaappasi syliinsä lujaan halaukseen ja nuuhkaisi Naisen hiuksia. Jos jokin ele voi viedä jalat alta, niin tämä. Voi mikä mies! Oliko se noin komea, noin pitkä, noin fiksu? Mies haki Naiselle juotavaa ja istui vastapäätä. Otti Naisen kädet omiinsa. Puhui. Kesällä kutsun sinut katsomaan, miten remontti on valmistunut. Aletaan juosta lenkillä. Käydään hiihtämässä. Oikeesti? Yhdessä? Ihanaa.

Tuollaisen miehen minä haluan. Juuri tuollaisen. Nyt on rima ammuttu niin korkealle taivaalle, että jos tämä ei onnistu, niin mikään vähempi ei enää voi riittää. Mikä kemia, mikä uskomaton vetovoima. Mikä mies!

Nainen muistaa tarkalleen sen kohdan katua. Liikennevaloissa, silmälasiliikkeen edessä. Keskellä jalkakäytävää ja ihmispaljoutta. Mies tarttui Naista hellästi, painoi itseään vasten ja suuteli pehmeästi. Ihana suudelma! Täydellinen! Pehmeät, hellät huulet.
He jatkoivat vielä toiseen paikkaan. Istuivat vierekkäin upottavalla sohvalla, miehen käsi tiukasti naisen ympärillä. Sitä on vaikea selittää. Miten jonkun tapa olla, tapa koskettaa, puhua, hymyillä, miten sellainen voi osua täydellisesti maaliinsa. Sen vain tuntee. Tietää. Tässä on sitä jotain.

Ilta päättyi suudelmiin. Kumpikin lähti kotiinsa. Nainen heräsi yöllä huutaen painajaiseen. Jokin paha oli läsnä.

Sunnuntaiksi he sopivat treffit miehen luo. Kahville, katsomaan miten remontti etenee. Mikäs siinä, parempi paikka koti on, kuin kuppilat ja baarit. Koska Nainen on varustettu keskivertoa paremmalla vainulla, laittoi kuitenkin myös viestin, joka meni tiivistäen kutakuinkin näin; Nainen ei halua edetä perse edellä puuhun, vaan tutustua ja tapailla. Rauhassa. Nainen ei halua pilata lupaavaa alkua ryntäämällä seuraavalle pesälle. Sieltä kun ei ole enää paluuta ihanaan sydämenlaukkaan, joka teinin lailla innostuu jo pelkästä kädestä pitelystä. Kai jokainen nainen haluaa tuntea olevansa erityinen, arvokas, odottamisen arvoinen. Edes muutamien treffien ajan. Kai?

Viestiin ei kuulunut vastausta. Moneen tuntiin. No, sillä on kiire. Tekee remonttia, vie pojat äidilleen, käy suihkussa ja laittaa sitä ihanaa partavettä. Miten typerillä mieli lohduttaa, vaikka järki jo tietää. Itsepetos on pehmeä turvariepu, peittää totuuden aikansa. Lopulta viesti tuli. Aikalisä. Mies ei halua sitoumuksia, ”vastuuta aikuisesta naisesta vain sen perusteella, että saa kerran pyrstöä”. Aha. Että hän vaistoaa Naisessa nyt sellaista, mikä ei vielä tässä vaiheessa kuulu asiaan. Mitä helvettiä? Tässä vaiheessa ei kuulu anteeksi mitä? Nainen on maailman viimeinen lajinsa edustaja, joka roikkuu ja tarrautuu kehenkään. Nainen ei tehnyt ainuttakaan tulevaisuuden suunnitelmaa koskien miestä. Mies suunnitteli yhteisiä lenkkejä, seuraavia tapaamisia. Kertoi haluavansa tutustua Naiseen paremmin. Ja koko ajan mies suunnitteli vain kellistävänsä kertavetoa varten. Se tuli lopulta selväksi. Se tuli hyvin selväksi. ”…tai sitten tosiaan kävi niin, että tunnistit hyväksikäyttäjän”.

Tai sitten niin. Tai sitten rapumies äärimmäisessä tunne-elämän suojelussaan olikin aamulla eri mieltä. Tai sitten vain mulkku. Tai sitten niin tosiaan.

Ei kukaan ole paskana viikon tuntemisen vuoksi. Ei kukaan ole paskana parista treffistä. Nainenkaan. Mutta silti Nainen on aivan erityisen paskana. Ja hyvin hyvin vihainen. Petetty. Elämä näytti jotain ihanaa, ja se otettiin taas pois. Miten ihminen voi kerta kerran jälkeen pudota huikeasta onnentunteesta syvimpään itseinhoon, kuin pää edellä asfalttiin neljännestä kerroksesta, ja aina vaan selvitä siitä? Mitä helvettiä mies oikein kuvitteli? Mutta mikä pahinta, mitä helvettiä Nainen kuvitteli?  Että tuollainen ihana, pitkä, komea, älykäs ja kaikin tavoin viehättävä mies voisi aidosti kiinnostua hänestä? Että elämällä olisi Naisen varalle laakista seitsemän oikein? Neljän lapsen yyhoomutsi, vuokrakämppä, pätkäduuni ja velat. Mitä ihmettä Nainen oikein kuvitteli? Pitäisi varmaan olla tosi kiitollinen tarinan opetuksesta. Että ihmiseen voi ihastua ensi näkemällä. Että kun lopulta lakkasi etsimästä, se tuli kohdalle. Niin mikä? Maailmankaikkeuden suurin kusetus. Voi kiitos.

Tarinan ainoa opetus on, että Nainen on tyhmä. Jos miehelle sopii, että on lapsia tupa täynnä, eikä juuri kysele käytännön asioista, ei mies tee niin siksi, että on fiksu tai ei välitä arjen hidasteista. Mies tekee niin ainoastaan siksi, ettei yksinkertaisesti välitä. Pesä se on peipposellakin...

Miesten egosentriseen, epävakaaseen mulkunviemään mieleen pystyy ainoastaan risteilyohjus. Pitäkää tunkkinne. Nyt riitti. Nyt todellakin riitti. Vastedes Nainen voi kirjoittaa blogiinsa vaikkapa kulloisenkin päivän säätilaraportin tai kaktuksen oikean kastelutavan seikkaperäisen kuvauksen. Nimenkin voisi vaihtaa Kasvun tarinoista Idiootin tarinoihin.

Hän ei ollut arvoisesi. Sitä paitsi et pettynyt mieheen, vain omiin odotuksiisi hänestä. Olet yhä edelleen hauska, kiinnostava, kaunis ja kaiken rakkauden arvoinen. Jonain päivänä eteesi tulee mies, joka saa sydämesi lepattamaan teinitytön lailla. Joka ansaitsee jakaa ajatuksesi, elämäsi ja unelmasi. Joka on kaiken odottamisen ja väärien valintojen arvoinen. Joka rakastaa sinua, vain sinua, juuri sellaisena kuin olet.

Tähän parantavaan mantraan on olemassa vain yksi sopiva lause, suokaa anteeksi jo etukäteen sen graavi poljento;

Vittu mitä paskaa…!
 
 
 

torstai 15. tammikuuta 2015

Pätkäelämä

Kun Nainen kolme ja puoli vuotta sitten aloitti opinnot, sanottiin että sosiaalialalla on aina töitä. Opettajien suurin huolenaihe koski lukujen loppuun saattamista ennen kuin opiskelijat revitään työelämään koulunpenkiltä. Oppari jää niin helposti vaiheeseen ja vakiduunin jalkoihin. Kuulemma. Miten sitten kävikään? Moni Naisen opiskelutovereista on nyt joko työttömänä, pätkätöissä, tai sijaisrekisterissä.  Puolen vuoden välein koulu syytää markkinoille uusia ja innokkaita, jotka joko saavat jalkansa harjoittelun kautta oven väliin, tai sitten eivät. Mitä siis tapahtui sille varmalle tiedolle, jonka mukaan sosiaalialalla on aina töitä? Rekrykielto, nälkävuodet, paskasäkä.

Miltei vuosi sitten Nainen aloitti nykyiset työt. Kolmas pätkäsopimus päättyy maaliskuussa, eikä sen jatkosta ole mitään tietoa. Suosittelijoita löytyisi, töitä ei. Kahdeksan tonnin opintolaina henkäilee niskaan. Kasvavat lapset käsi ojossa. Pitää ostaa kenkiä, vaatteita, lisää kenkiä ja vaatteita, sillä hihat puskevat käsivartta ja lahkeet laihaa säärtä. Omistusasunto tai uudempi auto, vain kaukainen kepeä uni. Vuokra, ruoka, sähkö, puhelimet, bensa, niihin on aina oltava. Kaikesta muusta voikin sitten tinkiä. Jälleen tinkiä. Eipä sillä, palkka riittää nytkin juuri ja juuri välttämättömiin. Mutta riittää kuitenkin.

Miten usein pätkätyön päättyminen on mielessä sen lopun häämöttäessä? Aina. Joka ikinen aamu, kun kello soittaa ja joka ikinen ilta, kun pää painuu tyynyyn. Koskeeko se minua -lause alati mielessä. Kun kahvihuoneessa laitetaan lomalistaan toiveita, kun lakimuutoksen koulutukseen pitää varata paikka, kun kehitys – ja palkkakeskusteluihin tulee muille kutsuja. Koskeeko se minua? Koskee. Repii. Riuduttaa. Päivämäärä on poltettu Naiseen.

Ihmismieli on omituinen. Se ei voi pelätä ja odottaa tekemättä samalla uusia pakosuunnitelmaa. Punoa köynnöksiä, joilla kuljettaa mielen matkaa jo toisaalle. Niin se tekee nytkin. Työsuhteen päättyminen ei ole miellyttävä vaihtoehto, mutta saattaa olla väistämätön lomautusten ja irtisanomisten synkällä ajalla. Työttömyys ei tietenkään ole Naiselle maailmanloppu. Mutta kurjuus se olisi. Epäonnistuminen. Niskalaukaus. Lukea nyt uuteen ammattiin ja kortistoon. Pah. Miksi raataa ja retuuttaa, kontata maaliin vain todetakseen, että viivan jälkeen häämöttää työttömyysajan ilmoitus neljän viikon välein? Nainen pelkää, että kerran työttömäksi jouduttuaan, on ja pysyy siten. Ei liene satu ja legenda, että töitä saa parhaiten olemalla jo töissä. Vähän kuin varatut miehet vetävät naisia puoleensa, koska ovat jo jollekin kelvanneet. Just.


Nainen ajattelee maaliskuun loppua niin paljon, että yrittää tietoisesti olla ajattelematta, ja ajattelee siksi koko ajan. Sitten mieli punoo köynnöksiään.  Entä jos hakisi Yliopistoon? Entä jos perustaisi toiminimen ja alkaisi yrittäjäksi? Entä jos kirjoittaisi kirjan? Entä ja jos. Jos olisi aikaa piirtää enemmän, urheilla enemmän, elää ja kokea enemmän. Tekisi vähän ja kaikkea. Heittäisi keikkaa tutulla vanhainkodilla, ilmoittautuisi lastentarhanopettajaksi sijaisrekisteriin, täyttäisi kalenteriaan työtilanteen mukaan. Nainen etsisi töitä ja toivoisi työn löytävän Naisen. Jossain he kohtaisivat. Aivan varmasti.

Toisena päivänä maaliskuun loppu on lähellä, toisena kaukana. Ruumis on töissä, mutta mieli jo muualla. Keväässä. Vapaassa. Töissä väsyttää, kotona väsyttää. Jatkuuko se? Jatkuu. Ei. Aivan sama. Lopulta Nainen on saavuttanut pisteen, jossa kaikki on samantekevää ja jokainen vaihtoehto yhtä hyvä ja huono. Samantekevästä tulee yllättäen mielenrauha, tasainen ja tyyni. Ja kaksi päivää myöhemmin tulee muutakin; esimies joka kertoo töiden jatkuvan, vaikka virallista tietoa ei vielä ole kauanko.
 
Ei auta kuin ottaa vastaan se, mikä elämässä tulee. Työ, onni, rakkaus. Vaikka sitten lyhyissä pätkissä kaikki.  







tiistai 6. tammikuuta 2015

Rauhan ja onnen toteemi

Se taisi olla jo kauan ennen Tyttöprinsessa syntymää. Nainen ei paremmin muista. Vuodet ja joulut menevät iloisesti sekaisin, kuin valtoimet lahjapakettinarut läpinäkyvässä muovilaatikossa keittiön kaapin ylähyllyllä. Vanha se kuitenkin on, vähän vinokin kai. Joka vuosi kuoritaan jätesäkkikääreestään, nostetaan parhaalle paikalle tupaa, kääritään valoihin ja koristeisiin ihailtavaksi. Iltaisin se luo kainoa hämäränvaloa, pehmeää ja turvallista.
Joka vuosi se riisutaan vähäeleisesti, valojen johto menee solmuun, palloista irtoavat kiinnityslenkit. Tähden rautalankaa ei ole vieläkään uusittu. Miksei palloissa ole enää niitä muovisia pehmeitä koukkuja?
Kuusen pukijoita on enemmän, kuin kuusen riisujia. Lapset koristelevat, Nainen kerää pois. Niin se menee, elämä.

Pitäisi. Niin paljon. Etsiä uusi työpaikka tämän maaliskuussa päättyvän tilalle. Tallentaa valokuvat tikulle. Varata aika hammaslääkäriin. Tyhjentää terraario viimeisenkin pienen poisnukkuneen jälkeen. Pitäisi siivota. Korjata takin ratkennut sauma. Lähteä salille. Kirjoittaa blogiin. Pitäisi. Sen kaiken pitämisen sijaan Nainen istuu sohvalla koira kainalossaan, käsi paksun turkin päällä, kuunnellen sen jokaista hengenvetoa, sovittaen omaansa ja katselee kuusta. Kahvikuppi viilenee kädessä, pakkaskylmän ikkunan takana hämärä kaikkoaa aamun tieltä. Tänään on loppiainen, tänään on aika luopua joulusta ja henkisestä lomasta.

Kuusi on nähnyt neljä kotia. Se on nähnyt itse rakennetun talon mäen päällä ja kokonaisen perheen. Sen alaoksia on tapaillut kahdet pienet vauvankädet ja kaksi koiraa on sen vieressä nukkunut. Se on nähnyt pojan kasvavan mieheksi. Taaperoiden koululaisiksi ja koululaisen nuorukaiseksi. Se on nähnyt Naisen vanhenevan, mutta kohteliaana ei kuiski siitä sanaakaan. Se on varastoinut odotusta, iloa ja silmien säihkettä niin paljon, että kun Nainen katsoo ylväitä oksiaan, tuntuu kuin saisi kaiken sen takaisin. Kuusi on joulu, joulu on loma ja loma on pako asioista, joita niin kovasti pitäisi. Vaikka ei oikeasti olisi lomaa, on mieli siellä kuitenkin.
 
Tänään päättyy joulu ja alkaa lohduton kevään odotus. Mitä hyvää on muka tammikuulla tarjota? Paukkupakkasia, hyytyneitä akkuja, kuurankukkia tuulilasin sisäpuolella. Yhä yhtä pimeitä iltoja ja unessa kulkijan aamuja. Niiden välissä päivä, jolloin kellossa vain yksi hyvä hetki, se kun pääsee töistä kotiin. Kotona vain yksi hyvä hetki, se kun pehmeä kynä piirtää valkoiseen paperiin. Tapaa muotoja ja ääriviivoja, tiheillä vedoilla varjostaa. Katoaa kaikesta ja nousee arjen ylle. Joskus ehtii, usein ei. Pitää nukkua niin paljon, että jaksaa. Pitää jaksaa niin paljon, että nukkuu. Kaikki liikenevät ajat.

Tammikuu, ei sillä ole mitään tarjota.

Talo herää. Kirpeä valo kiipeää taivaalle sen pakkastaivaan kaikissa väreissä. Aavistus vaaleanpunaista puiden päällä, haaleaa turkoosia ylempänä. Savunharmaata horisontissa. Jos nyt laittaisi takkaan tulen, savu nousisi suoraan ylös. Jos olisi takka. Joskus oli. Nainen kerää tarvittavat salikassiin ja lähtee. Auton lämmityksen ajastin on loppunut jo aikaa sitten, ratti kylmä ja kankea. Tietenkin on, olisi pitänyt lähteä ajoissa, eikä tuijottaa kuusta, kuin muistoa hellää ja yllättävää.  

Juoksumatto on varattu, televisiosta tulee aamuhartaus. Sali täynnä vanhuksia. Nainen laittaa kuulokkeet korville ja aloittaa laskemisen. Kuusi, seitsemän, vielä, jaksaa, kymmenen, yksitoista… Saunassa lempeä lämpö, eikä Nainen tiedä kumpaa rakastaa enemmän, sitä hetkeä kun tulee, vai sitä, kun lähtee.

Lounas. Kahvi. Väistämätön. Nainen ottaa laatikon, johon kuusitoista vuotta sitten kirjoitti ”joulukoristeet”. Käsiala on sievää, joskus Naisella on ollut aikaa keskittyä sellaisiinkin mitättömyyksiin, kuten tasainen ja kaunis kirjaimen kaari. Yksi toisensa jälkeen pallot putoavat laatikkoon. Niistä tulee kiiltävä kasa hopeaa, sitä ainoaa väriä, jonka Nainen kuuseensa enää kelpuuttaa. Siinä se on, paljas ja kurja. Päivänvalossa kaikki taika kadonnut. Kuusi on vain ranka metallia, jota ympäröi muovi. Epäekologinen, rujo, maailman toiselta ääreltä laivarahtina tullut, nähnyt enemmän maita ja maileja, kuin Nainen konsaan. Miten mistään sellaisesta voikin tulla rauhan ja onnen toteemi, ajaton kello? Voi, kaikesta voi. Naisen vuoden kierto ei ole kalenterisellainen. Nainen mittaa matkaa joulusta jouluun. Punnitsee, inventoi, muistelee. Vuoden kuluttua kaikki voi olla toisin tai samoin. Lohdullista kumpikin.

Nainen painaa varaston oven kiinni. Hei sitten joulu ja henkinen loma. Syy olla käpertynyt ja hauras. Aurinko paistaa matalalta, vaikka on varhainen iltapäivä. Tammikuu. Onneksi siitä on kulunut jo kuusi vuorokautta.


lauantai 3. tammikuuta 2015

Hipaton tammikuu

Sen täytyi tapahtua joskus, se joskus tuli vaan niin kovin yllättäen. Jos kaksi vapaata eivät seurustele keskenään, ennemmin tai myöhemmin käy niin, että toinen tai molemmat alkaa tehdä niin tahoillaan. Ja koska he ovat vain ystäviä – eivätkä rakastavaisia – velvollisuutta selittää ei ole.
 
Nainen lähtee rakkaan ystävänsä kanssa Tapanintansseihin tuulettumaan. Istuvat ensin iltaa tutussa Pubissa, nauravat paljon, kuten tapaavat tehdä, pitävät hauskaa itsensä ja vähän muidenkin kustannuksella. Vaihtavat paikkaa ja törmäävät keskellä katua Vaakamieheen. Nainen huomaa sen heti, varautuneisuuden, uuden ja vieraan miehessä. Mutta Vaakamies tulee kohteliaasti heidän mukaansa, on vaisu, juo yhden ja poistuu sitten paikkaan, josta Nainen ja Ystävä juuri tulivat. ”Nähdään vähän myöhemmin”. Ja niin he näkevätkin. Vaakamies näet saapuu lopulta tuttuun yökerhoon, mutta ei saavu yksin. Hänellä on mukanaan näyttävä vaaleaverikkö. Nainen tipahtaa heidän edessään kuin ikkunaan lentänyt varpunen, tietämättä kumpaa äkillinen törmäys teki; yllätti vai satutti. Aika pian virottuaan Nainen nousee taas siivilleen, mestaritoipuja kun on. Mutta korkealla ei enää lentäisi koskaan. Ei ainakaan tuona iltana.

Tietenkin se pitää maksaa takaisin. Korkoineen ja keinoineen, mutta tyylikkäästi. Nainen juttelee baaritiskin toisella puolen miehen kanssa, joka on vain hyvänillantuttu, mutta jolla on viehättävä tapa keskustella pitämällä kättään kevyesti seuralaisensa lapaluun päällä. Vaakamies katselee sitä peittelemättä tiskin toiselta puolen, aivan kuten Nainen heitä. Vasta myöhemmin saa kuulla, että Vaaleaverikkö on ihastunut Naisen seuralaiseen, aivan kuten Nainen Vaaleaverikön. Siinä he ovat, kaksi naista väärällä puolella salia. Voi hyvä Luoja mikä farssi.
Kehonkieli kertoo, että Vaakamies ja Vaaleaverikkö ovat vain tuttavia. Mutta Nainen on jo ajat sitten kadottanut kyvyn lukea yhtään mitään. Edes omia tunteitaan. Luuletko, että kaiken tämän jälkeen voit vain saapastella sisään toisen naisen kanssa? Verhota sen kohteliaisuudeksi, hyväksi tavaksi pitää seuraa yksintulleelle. Kaiken tämän jälkeen… Minkä jälkeen? Ei minkään. Ei niin minkään.
Valomerkki, ulkona vasta satanut lumi. Vaakamies ja Vaaleaverikkö ovat poissa.

Aamulla viesti kännykässä; ”Olisit vaan tullut juttelemaan, hän oli vain tutun tuttu johon törmäsin. Ei meillä ole mitään”.
Nainen ei koskaan mene väliin. Ei ikinä järjestä kohtausta. Nainen on jääkuningatar, hillitty ja hyinen. Mustasukkaisuusdraamat eivät mitenkään sovi jääkuningattarille. Mitä se oikein kuvittelee? Että Nainen kävelisi viereen, omistajan elkein kättelisi Vaaleaverikön ja jäisi siihen hiljaisena huutomerkkinä? ”Olisit vaan tullut…”
Olisit vaan itse esitellyt meidät, vetänyt minut ylpeänä viereesi ja viettänyt illan kanssani. Olisi ollut edes sen verran mies. Edes sen verran minussa, että et muita näkisi. Et kohteliasuudestakaan…
Mutta Vaakamies ei ollut.
 
Uudenvuodenaattona Nainen pukee päälleen mustan kotelomekon, näyttävät korut, pitkävartiset istuvat saapikkaat ja huolitellun meikin. Ottaa harteilleen himmeän kullanvärisen huivin ja käteen pienen pienen laukun samaa sävyä. Peilistä katsoo huoliteltu aikuinen nainen, edustuskelpoinen vaimoaines. Suoraselkäinen ja tyylikäs. Nainen lähtee ystävän häihin ja sieltä suoraan kaupunkiin yöhön. Asu on kovin konservatiivinen täkäläiseen yökerhoon, mutta Nainen ei välitä. Vuosi vaihtuu kuohuvaa kilistellen Ystävän kanssa ja vaihtuu jotain muutakin; hilpeän odottava tunnelma pettymykseen. Vaakamiestä ei näy.
He eivät koskaan ole sopineet tapaavansa, sitä yhtä illallista lukuun ottamatta. He ovat aina vain törmänneet. Aina. Ja niin tapahtuu nytkin. Vaakamies tulee puoli kolme, nostaa hymyn Naisen happamille poskipäille ja ilon tähdiksi silmiin. Puoli kolme. Halataan. Lämpimästi toivotetaan hyvää uutta vuotta. Mutta Mies on torjuva, etäinen, sisälleen sulkeutunut ja kiinnostunut jakamaan illan kaikkien muiden kanssa. Vaan ei Naisen.

Nainen lähtee pois Vaakamiehen luota. Näkee katsomatta, miten mies juttelee tutuille naisille. Tämän sortin miehillä on aina jalkoihin lankeava haaremi ympärillään. Joskus oli aika, kun Vaakamies ei välittänyt, ei nähnyt kuin Naisen. Enää ei. Jotain on tapahtunut, eikä Nainen ymmärrä mitä.
Haaremi ryömii miehen jaloissa, Nainen ei lankea. Mutta kun Abban happy New Year ampuu illan viimeiset raketit taivaalle, Vaakamies vetää Naisen tanssilattialle.
Nainen voisi myydä ikuisuutensa näistä maallisista minuuteista Vaakamiehen käsivarsilla. Tästä hetkestä, näistä sävelistä, hitaasta tanssista, jossa pääsee lähelle ja turvaan.
 
No more champagne
And the fireworks are through
Here we are, me and you
Feeling lost and feeling blue
It's the end of the party
And the morning seems so grey
So unlike yesterday..

Tietenkin viimeinen bussi menee, vaikka Nainen ei. Tietäen kyllä seurauksen; uuden vuoden taksijono kestää puolitoista tuntia. Ja niin siinä käy. He seisovat jonossa, joka ei liiku. Vaakamiehen ympärillä parveilee jälleen tuttuja naisia, jotka kehuvat kilvan miestä. Voi miten ihana se on! Niin kiltti ja huolehtivainen! Niin herrasmies… Joo, saatte kuulkaa pitää…
Vaakamies nauttii huomiostaan, Nainen on hiljaa. Ymmärtänyt jotain, joka tulee tekemään kovin kipeää. Tämän täytyy loppua…
Naisen harmiksi yksi palvovista lankeajista änkeää samaan taksiin, Vaakamiehen naapuri kun on. Siellä he istuvat, taksin takapenkillä Vaakamies keskellä, käsi Naisen polven päällä. Käsi kuitenkin Naisen polvella.
Oliko tämäkin nyt liikaa pyydetty Universumi? Edes kotimatka kainalossa, huulilla, käsivarsilla?
Oli. Tuossa mies puhuu, naapurinsa kanssa niitä näitä ja Nainen teeskentelee nukkuvaa, ettei kirkuisi ääneen.
Naapuri jää pois, taksi kaartaa Vaakamiehen pihaan. ”Jää. Edes hetkeksi juttelemaan. Soitan kyllä taksin sitten, puolen tunnin kuluttua sellaisen jo taas saa.”
Järjen vastusteluista huolimatta kädet irrottavat turvavyön, jalat nousevat autosta ja kävelevät kohti tuttua pihaa. Kuin teuraalle, tietäen lopun väistämättä tuleman. Voimattomina osata paeta.  
Ja niin he makaavat saman peiton alla lämmittelemässä pitkän jonotuksen kylmettämiä jäseniään.  Mies haluaisi kai enemmän, Nainen ei. Ollaan näin, kuin niin monta kertaa ennenkin. Päivä on pyyhkivä kyyneleet, jotka vielä tulevat.

Päivä on pyyhkivä kyyneleet. Joku kaunis päivä.

Nainen ymmärtää sen. Tästä sylistä on revittävä itsensä irti. Nainen ei koskaan saa Vaakamiestä, sillä Vaakamiehellä on syynsä ja murheensa. Nainen tuntee ne, mutta ei voi mitenkään auttaa. Mies ei anna auttaa. Ei päästä lähelle. Vaakamiehen kanssa voi pitää hauskaa. Pintakivaa. Mutta Nainen on liian herkkävaistoinen, liian syvällinen, liian paljon kaikkea elääkseen vain pintakivaa. Siksi Vaakamies ei lähde tähän leikkiin. Siksi lakkasi laittamasta viestejä, lakkasi näkemästä vain Naisen. Lakkasi olemasta hän, jota Nainen piti ystävänä, kunnes oli jo liian myöhäistä. Kunnes tapahtui se, mitä ei koskaan pitänyt. Nainen käveli liian lähelle tulta ja leimahti liekkeihin. Heistä ei koskaan tule paria, vaikka lähellä sitä jo kävivätkin. Kaikki tarinat eivät pääty onnellisesti.

Nainen siis lopettaa juoksunsa. Lakkaa käymästä kaupungin yössä, koska se on ainoa tapa unohtaa Vaakamies. Jokainen baarissa istuttu ilta on vain näkemisen toivoa ja mikään ei kuluta elämää hukkaan varmemmin, kuin turhan odottaminen. Mikään ei särje pahemmin, kuin miehen näkeminen toisen kanssa. Tulkoon siis hipaton tammikuun, menköön illat yksin ja yöt nukkuen. Saapukoon kevät, vaikka muuttolinnut eivät. Nainen laahustaa niin kauan villasukissa ja pyjamahousuissa, kuin on tarpeen. Vaikka lopun elämänsä.