sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Tasaista ja tyls...turvallista

Kissa pöydälle ja marsu pois häkistä; parisuhteesta ei ole juuri mitään kirjoitettavaa. Parisuhde on laiva ankkurissa. Päivällinen pöydässä. Koristeltu joulukuusi. Tapahtunut ja tasainen.
Väite, joka saa varmasti varpailleen. Perustelut tulevat kuitenkin tässä.

Näihin vuosiin on mahtunut yksi pieni aikuisen naisen elämä. Kuuteen vaivaiseen eronjälkeiseen, joista Nainen on kirjoittanut. Parhaimmat tekstit ovat syntyneet kivusta, surusta, luopumisesta ja oivalluksesta. Syntyneet itsestään, vaatineet saada tulla kirjoitetuiksi. Vaatineet äänen ja lukijan. Kuusi vuotta kaikkea muuta kuin tylsää. Vuoristorataa. Sirkusta ja hattaraa etukatsomossa. Milloin tahansa saattoi tapahtua mitä tahansa. Ja kyllä sitä tapahtuikin. Parisuhteessa ei tapahdu mitään.


Älä ymmärrä väärin, mutta parisuhde on toisinaan vähän tylsää. Turvallista ja aika tavalla ennakoitavaa. Ja hyvä niin. Kun toisen on oppinut tuntemaan kuin omat taskunsa, ja kun kumpikin kaihtaa kaikkea draamaa, suhde on tasaista ja helppoa. Helppoa. Se on oikea sana. On helppoa olla Valitun kanssa. Toiveet menevät niin hyvin yksiin. Siitä mitä tehdään, siitä miten tehdään. Tietenkin Valitussa on pikkuvikoja, joista voisi kirjoittaa. Sellainen yltiöpositiivinen spontaanisuus ja optimismi, joka ei aina osaa varautua ja ajatella kuten suhteen rationaalisempi osapuoli. Se nyppii toisinaan. Ja sitten se, mitä kukaan muu maailmassa ei voi ymmärtää; että pitää kädestä kiinni (automaattivaihteisessa) autossa! Miten sellaisesta edes voisi sanoa kellekään, että on aina halunnut pitää autossa kätensä vapaina sylissä? Pienet ovat murheet jos suhteen suurimpia ongelmia ovat yhteiset automatkat, joissa toinen yrittää tarttua käteen ja toinen keksiä niille juuri nyt akuutimpaa tekemistä. Voi hyvää päivää ja iltaakin samalla. Mutta todistaa jo todetun, tasaista on.

Mistä ammentaa, jos ei oikein tapahdu mitään? Käy töissä, käy kotona, käy taas töissä ja kaupassa siinä välissä. Toisinaan ollaan Valitun luona, yleensä Naisen. Ei Nainen ole koskaan ollut sitä sorttia, joka hehkuttaa ja hekumoi miten ihanaa elämä on, kun on parisuhteessa/sinkku/vaikeasti selitettävässä tilanteessa. Mitä kulloinkin. Ei sitä lajia, joka maalaa kuvia täydellisestä kodista, täydellisestä parisuhteesta, täydellisestä salitreenistä. Ei osaa suurennella onneaan tai onnettomuuttaan. Kaikki vain on, sellaisena kuin on. Ulkokultaisuus ja kiiltokuvaelämä eivät ole koskaan kiinnostaneet. Ilon ja naurun tuominen kyllä. Arjen tilannekomiikka, nopeasti ohipyyhkäisty hetki, kun maitopurkki kaatuu jääkaappiin tai eräänä päivänä kotiin tullessa sauna on täynnä esikoisen autohifiä. Sellaisella on Naisen vinossa mielessä enemmän viihdearvoa, kuin kertoa että joku hieroi juuri jalkoja sohvalla. Ihminen, joka ei isosti huutele onnestaan, kadottaa aiheensa aika täydellisesti, kun onnettomuus hetkeksi hellittää. Ken surusta luo, ilosta ehtyy.

Tietenkin voisi kirjoittaa sietämisestä. Kompromisseista, joita parisuhteessa aina väistämättä on. Mutta miksi luetella valuvikoja, kun niitä itsellä on isommin? Suhteessa pitää osata sietää asioita. Vaikea pala ihmiselle, jonka sietokyky tuli kuudentoista vuoden aikana matkansa päähän. Toisinaan pienet asiat ärsyttävät isosti ja toisinaan isot pienesti. Mutta eivät ainakaan tällä hetkellä niin, että tarvitsisi sormiaan näppiksellä laulattaa. Ehkä joku päivä tulee senkin aika.
Parisuhteessa elämisestä ei ole kirjoitettavaa. Että katsellaan dokkareita, koska kumpikin rakastaa niitä. Että touhutaan koirien kanssa, koska kumpikin rakastaa niitä. Käydään joskus Ikeassa ja lenkillä. Tehdään hyvää ruokaa ja siivotaan. Parisuhde on tylsää, aivan kuten arki on tylsää, jos kumpaakin miettii nimenomaan kirjoittamisen kannalta.

Sunnuntai jokupäivä jotainkuuta; Käytiin kirppiksellä ja syömässä.

Arki on kaikessa tapahtumattomuudessaan kuitenkin hyvää ja arvokasta. Sitä on myös turvallinen parisuhde. Ihmisellä on kaipuu yhteyteen. Tarve kuulumiseen ja läheisyyteen. Toisilla meistä on suuri tarve vapauteen ja silloin parisuhde ei voi lähtökohtaisesti olla vain suurta onnea.
Esimerkki. Kaksi ihmistyyppiä, joista toinen elää turvallisen ja rakastavan lapsuuden kodissa, jossa rakkaus ei ole yhtä kuin vallankäyttö, jolla on myöhemmin pitkiä seurustelusuhteita, vakaita ja vakavia, voimakas tarve yhteyteen. Jonka suurinta onnea ovat raukeat sunnuntaiaamut yhdessä. Ja toinen on sosiaalinen erakko, joka on jo lapsena viettänyt pitkiä aikoja yksin ja nauttinut siitä suuresti. Jolla on vilkas sisäinen maailma ja utelias kyky havainnoida ympäristöään. Jonka suhteet ovat lyhyitä (avioliittoa lukuun ottamatta), koska mitään turhaa ei kannata elämässä ylläpitää. Jolle vapaus on toinen iho. Jolle raukeat sunnuntaiaamut yhdessä ovat kivoja joskus, mutta eivät lähtökohtaisesti suurinta onnea ikinä. Toisten tarve kuulua yhteen on suurempi, mutta kaikilla meillä on siihen oikeus.

Ihmisissä on etsijöitä ja heitä jotka mielellään jäävät paikoilleen. Jos etsijä jää paikoilleen – vaikkakin omasta halustaan – etsijällä ei oikein ole mitään raportoitavaa. Kuin että täällä olen ja saatan vaikka jäädäkin.
Ajatus, joka on vaivannut niin kovin. Mistä kirjoittaa, kun ei tapahdu mitään?

Ystävä laittaa viestin aamulla. Treffit uuden miehen kanssa venyivät pitkälle aamuun, ihan säädyllisesti kuitenkin. Kertoo uteliaasta toivosta, hämmästyttävästä yhteydestä. Hetken Nainen tuntee haikeaa kaipuuta elämään, jossa sattui ja tapahtui kaiken aikaa. Jossa ei ollut velkaa edes selitystä, saati moraalista vastuuta joustaa ja kieltäytyä kenenkään vuoksi. Jossa ei tarvinnut koskaan edes ajatella ketään toista. Vain itseään. Niiden neljän pienemmän ihmisen jälkeen tietystä, jotka saman kodin jakoivat. Hetken pieni haikea kaipaus, mutta vain hetken. Ei Nainen jaksaisi enää. Ei enää sitä draamaa. Ei vaihtaisi suhdettaan täydelliseen vapauteen. Ei kävisi kauppaa kohtalollaan. Edes ehtymättömien aiheiden vuoksi. Siinä missä ennen vapautta edusti täydellinen riippumattomuus, nyt sitä on kaksi eri asuntoa. Suhteessa voi olla niin monella tapaa. Sosiaalinen erakkokin.

Ehkä parisuhteesta on sittenkin kirjoitettavaa. Ehkä sitä tuo lisää Lastenisä, jonka kanssa alkaa mahdollisesti oikeuteen päätyvä taistelu muutaman viikon päästä. Ehkä joku muu asia, jolla ei vielä ole edes nimeä. Aika näyttää.



2 kommenttia:

  1. Lastenisän nykyisistä edesottamuksista olisi kiinnostavaa kuulla lisää. Hänhän oli jossain vaiheessa aika keskeisessäkin roolissa blogissasi, mutta nyt pitkän aikaa kokonaan kadoksissa.

    Me monet elämme tilanteessa, jossa joutuu lasten takia jossain määrin jakamaan elämäänsä eksän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollut kadoksissa koko äijä! :D No ei ihan fyysisesti, mutta nykyisin ei olla yhteydessä. Hakee ja tuo nuorimpia yleensä silloin, kun en ole paikalla. En tiedä mitä hänelle kuuluu, muuta kuin että asuu avoliitossa ja meni kihloihin. Eipä siitä paljon kirjoitettavaa heru. Toisin oli silloin kun avautui ja soitteli milloin mistäkin. Mutta parempi näin.

      Kohta alkaa vääntö elatusavusta, jota en ole vain jaksanut lähteä päivittämään sopimuksen päätyttyä kaksi vuotta sitten, kun maksu kuitenkin aina tullut. Hänen ja oma tilanteeni kuitenkin niin paljon muuttunut tässä, että sanat oikeus ja kohtuus enemmän framilla. Että ehkä sitten taas Lastenisästäkin jotain. :)

      Poista